Tuorein sisältö

Kehuttu folkmusiikin kiertue Suomeen

25.07.2012 klo 07.38 | Luettu: 1408 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kriitikoiden ylistämä, monikansallinen The Revival Tour nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, Helsingin Tavastialla tiistaina 30. lokakuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 27. heinäkuuta.

Folkmusiikin asiaa ja ideologiaa akustisen musiikin avulla ajava yhteisö koostuu perinteensä mukaan eri puolilla maailmaa vaikuttavista laulaja-lauluntekijöistä – mukana ovat amerikkalainen Cory Branan, länsi-australialainen Emily Barker, kanadalainen Jay Malinowski, texasilainen Rocky Votolato sekä tietysti The Revival Tour –kiertueen "isä", amerikkalaisen punk rock -yhtye Hot Water Music:n keulakuva Chuck Ragan.

The Revival Tour on kiertänyt maailman loppuunmyytyjä konserttisaleja vuodesta 2008 saakka. Konsepti oli ehtinyt muhia kehittäjänsä Chuck Raganin ajatuksissa jo muutaman vuoden ajan. Ragan kuvailee The Revival Tour:n kanssa kiertämistä kuin virkistäväksi, raikkaaksi tuulahdukseksi tämän päivän musiikkimerellä. Ragan on kerännyt jokaiselle kiertueelle muusikoita, jotka haluavat omalta osaltaan olla mukana elvyttämässä vanhanajan musiikillista yhteisöllisyyttä – yksinkertaisen kauniisti sanottuna aitojen ihmisten jakamaa aitoa musiikkia.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Amerikkalainen kantr... Jukka Poika jatkaa u... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova