Tuorein sisältö

Mokoma teki 180 astetta

21.08.2012 klo 07.00 | Luettu: 2774 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mokoma on saanut äänitettyä yhdeksännen pitkäsoittonsa valmiiksi. Albumi on nimeltään 180 astettaja se julkaistaan 19. lokakuuta. Uuden albumin tiimoilta Mokoma lähtee klubikiertueelle, joka kantaa nimeä "Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012". Kiertue starttaa albumin julkaisupäivänä Lahden Finlandia-klubilta.

180 astetta –albumi äänitettiin kahdessa eri osassa ja kahdessa eri kerroksessa Hollolan Petrax-studiolla. Yläkerrokseen rakennetussa B-studiossa äänityksistä vastasi Kimmo Koskinen ja varsinaisen studion puolella rec-nappulaa painoi Mokoman luottomiehenä tunnettu Miitri Aaltonen. Aaltonen on myös levyn tuottaja. Ensimmäinen studiosessio oli kesäkuun alussa ja toinen elokuun puolivälissä.

- Koskaan aiemmin ei levyntekeminen ole ollut näin intensiivistä. Kappaleet syntyivät lyhyen ajan sisällä, viimeisimmät vasta viikkoa ennen nauhoituksia. Treenikämpälle ehdittiin harvakseltaan, mutta siellä oltiinkin sitten pitkiä päiviä kerrallaan eikä taukoja juuri tunnettu. Ideoita ja garageband-projekteja sinkosi treenien välillä puhelinmuistion ja mailboxin täydeltä. Lopulta studiossa olimme niin uutuudenkiiltävien ideoiden kanssa, että päätimme luottaa intuitioon ja tehdä jokaisesta kappaleesta oman näköisensä itsenäinen sävelteos. Tälle levylle voi todellakin antaa tuoreustakuun, edes minä en tiedä millainen tästä on tulossa, kertoo Mokoman laulaja Marko Annala.

Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012 –kiertue:

19.10. Lahti, Finlandia-klubi
26.10. Oulu, Teatria
27.10. Kajaani, Balls
02.11. Turku, Caribia Metal Halloween
03.11. Helsinki, Tavastia-klubi
09.11. Hämeenlinna, Sirkus
10.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
16.11. Joensuu, Kerubi
17.11. Jyväskylä, Lutakko
23.11. Pori, Bar Kino
24.11. Harjavalta, Night Factory
30.11. Lappeenranta, Wiltsu
01.12. Helsinki, Nosturi
07.12. Kouvola, House of Rock
08.12. Mikkeli, Stoppari
14.12. Tampere, Klubi
15.12. Rauma, Bar Hov

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Monsters Of Pop lisä... Kolariin joutuneelta... >

Keskustelut (1 viestiä)

Baut

Rekisteröitynyt 14.12.2009

21.08.2012 klo 15.06 1 tykkää tästä

Mutta olikos tämä nyt sitten frontside vai backside?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova