Tuorein sisältö

Jason Bournen joku kaveri haastoi kovan kotimaisen kaksikon

24.09.2012 klo 16.40 | Luettu: 1942 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Päättynyt viikonloppu kuului kotimaisille elokuville Puhdistus ja Tie pohjoiseen, jotka myivät lippuja lähes samaan malliin kuin edeltävinä viikonloppuina. Puhdistus on rikkonut 110 000 katsojan rajan. 185 000 lippua myynyt Tie pohjoiseen näyttää päätyvän tällä viikolla lukuun 200 000.

Katsotuin uutuus Medusan perintö oli vähällä pärjätä edellämainituille. Aiemmista Medusa-elokuvista tuttu Jason Bourne ei tässä elokuvassa esiinny, vaan se on Jeremy Rennerin näyttelemä uusi agentti, joka tällä kertaa juoksee omiaan pakoon. Kriitikot ovat kuvailleet elokuvaa siedettäväksi toimintajännäriksi, joka ei kuitenkaan ole kunniaksi kehutulle alkuperäistrilogialle.

Komediaa Polttarittaret voitaneen kutsua jättihitin Morsiusneidot perintöprinsessaksi. Jälleen modernit naiset käyttäytyvät huonommin kuin naiset perinteisesti (ollen kuitenkin kiinnostuneita: häistä). Osa kriitikoista on pitänyt polttarittaria kokonaisempina hahmoina kuin morsiusneitoja, mutta kriitikoiden enemmistön mukaan Morsiusneidot on se selkeästi hauskempi elokuva.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Puhdistus (19 096) [114 086] - arvostelu
2. Tie pohjoiseen (14 105) [185 684] - arvostelu
3. Medusan perintö (The Bourne Legacy) (13 688) [13 688] - arvostelu
4. Madagascar 3 (Madagascar 3: Europe's Most Wanted) (8 935) [266 982] - arvostelu
5. Magic Mike (5 762) [31 101] - arvostelu
6. Urhea (Brave) (5 524) [64 858] - arvostelu
7. Ted (3 520) [104 554] - arvostelu
8. Polttarittaret (Bachelorette) (2 701) [2 701]
9. To Rome with Love (2 176) [25 565]
10. The Expendables 2 (1 983) [98 482] - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< ASUS Padfone 2:n tie... Family Guyn luojalta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova