Tuorein sisältö

Mad Max 4 on kuvattu (!)

17.12.2012 klo 19.50 | Luettu: 7662 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Mad Max: Fury Road on kuvattu. V2.fi harvemmin uutisoi kuvausten päättymisestä, mutta toistan: neljäs Mad Max -elokuva on kuvattu.

Neljäs Mad Max on periaatteessa ollut suunnitteilla edellisestä osasta Mad Max – ukkosmyrsky saakka, eli lähes 30 vuotta. Vuonna 2003 jatko-osa yritettiin aikuisten oikeasti kuvata. Tuotantoon kuten kuvauspaikkoihin liittyvät ongelmat ovat siirtäneet elokuvaa kerta toisensa jälkeen.

Pelkästään V2.fi:n elinaikana tuotanto on yritetty aloittaa, tuotanto on yritetty muuttaa 3D-anime-elokuvaksi ja sitten perinteinen tuotanto on taas ja taas yritetty aloittaa.

Fury Road on suoraa jatkoa aiemmille elokuville. Tom Hardy näyttelee Maxia tällä kertaa. Charlize Theron näyttelee sotapäällikkö Furiosaa, joka ennakkotietojen mukaan on toiseksi tärkein hahmo. Alkuperäinen ohjaaja George Miller on yhä puikoissa.

Elokuva kuvattiin pääasiassa Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Jälkituotanto alkaa. Elokuva on teattereissa 2013 tai 2014.

Usein on väitetty, että Miller kuvaa yhteen putkeen osat 4 ja 5 ja että myös osa 6 on suunnitteilla. Osista 5 ja 6 ei ole lähiaikoina puhuttu mitään.

Lähde: if.com.au

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pedro Almodóvar on t... The Expendables 3 na... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

RR1

17.12.2012 klo 20.20 3 tykkää tästä

Meinasin jo tuomita leffan seuraavasti: "Jos ei Melliä niin ei Maxia", mutta kyllä Hardy kuulostaa vähintäänkin potentiaalisimmalta Vara-Maxilta.

Jes!
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

17.12.2012 klo 21.35 2 tykkää tästä

Kyllä, nyt meinasin laskea alleni. Törkeä ylläri, kun viimeksi oli juttua että elokuvaa vasta aletaan tekemään.
Milloinkahan tulee ensimmäiset trailerit leffasta, toivottavasti pian.
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

17.12.2012 klo 22.12

Loistavaa! Kunhan ovat ottaneet opiksi Ukkosmyrskystä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova