Tuorein sisältö

Norjalainen asvalttipunk kaikuu ympäri Suomea

22.01.2013 klo 06.45 | Luettu: 1325 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Oslolainen asvalttipunkyhtye Oslo Ess saapuu keskiviikkona Suomeen ja kiertää viisi kaupunkia Helsingistä Ouluun. Tampereen keikka järjestetään yhteistyössä Soundin kanssa. Soundi tarjoaa keikan ilmaiseksi lukijoilleen.

Vuonna 2010 perustettu energiaa uhkuvaa asvalttipunkia soittava norjalaisyhtye on saanut uralleen räjähtävän alun. Heti toisen keikkansa jälkeen yhtye buukattiin yhdelle Norjan suurimmista festivaaleista, Øya Festivaliin, vielä täysin nimettömänä bändinä. Suosio kasvoi kuitenkin vauhdilla: heti seuraavana kesänä yhtye soitti samaisen festivaalin päälavalla. Yhtye on viettänyt viime aikoina enemmän aikaa tien päällä kuin kotona, seuraavaksi heitä odotetaan Suomeen.

Oslo Ess julkaisi kriitikoiden ylistämän debyyttialbuminsa Uleste bøker og utgåtte sko maaliskuussa 2011. Se oli samana vuonna ehdolla myös parhaan rockalbumin saajaksi "Norjan Grammyissä" eli Spellemannprisen-kilpailussa. Seuraava, vastajulkaistu levy Verden på nakken, venner i ryggen kipusi julkaisuviikollaan suoraan Norjan albumilistan ykköseksi...

Suomen kiertue:

23.1. Bar Loose, Helsinki
24.1. Pub Katse, Jyväskylä
25.1. Yo-talo, Tampere
26.1. Bar 15, Seinäjoki
27.1. 45 Special, Oulu




V2.fi | J.A. Kaunisto
< MetalOrgy kokee ylös... Flow julkisti nimiä,... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova