Tuorein sisältö

Han Sololle ja Boba Fettille suunnitellaan omia elokuvia

06.02.2013 klo 23.40 | Luettu: 6777 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuten äskettäin varmistui, Disney ja Lucasfilm suunnittelevat lukuisia Star Wars -elokuvia uuden trilogian lisäksi. Jo ennen kuin uusi trilogia (episodit VII-IX) on valmis, teattereihin saapuu elokuvia, jotka kertovat sivuhahmoista. Disney-pomo vahvisti tämän, mutta ei kertonut muuta.

Entertainment Weekly uutisoi, että suunnitteilla on elokuva nuorelle Han Sololle ja toinen elokuva Boba Fettille.

Han Solo -elokuva kertoo kuinka Solo aloitti seikkailunsa. Elokuva sijoittuu Sithin koston ja Uuden toivon väliseen aikaan.

Boba Fett -elokuva sijoittuu joko Uuden toivon ja Imperiumin vastaiskun välille, tai Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun välille.

Entertainment Weekly on kuullut asiasta useilta lähteiltä. Suunnitelmat ovat vasta alussa, joten asiat saattavat muuttua moneen kertaan, mutta tällaista suunnitellaan tällä hetkellä.

Solon ja Fettin elokuvilla ei ole ohjaajia, mutta tehdään pari huomiota. Fettin ulkonäön suunnitellut Joe Johnston kertoi tahtovansa ohjata Fett-elokuvan vain hieman ennen kuin Disney osti Star Warsin. Robert Rodriguez puolestaan kertoi muutama päivä sitten, että hänelle kelpaisi Solo-elokuva.

Huhujen mukaan suunnitteilla on myös Yoda-elokuva ja Seitsemän samuraita -mukaelma, jossa jedit käyvät viimeiseen taistoon.

Lähde: Entertainment Weekly

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tunnelmia Futuraman ... Albumiklassikot-sarj... >

Keskustelut (11 viestiä)

KWAKWA

Rekisteröitynyt 30.05.2012

06.02.2013 klo 23.58 7 tykkää tästä

voi luoja..
lainaa
TONIH

07.02.2013 klo 00.17

Älä muuta sano!
lainaa
Dong

07.02.2013 klo 00.35 15 tykkää tästä

Eeppistä! Disney pelasti star warsin.
lainaa
Heineken

07.02.2013 klo 01.02 6 tykkää tästä

En ymmärrä että minkä takia siitä Boba Fettistä jauhetaan. En tajunnut sitä edes 9-vuotiaana. Boba Fett on tasan yhtä mielenkiintoinen kuin naapurin salamurhaaja Reiska joka kulkee jättiläismäinen suolasirotin päänsä verhona. Hänellä sentään on hyvä syy. En tiedä - saaks siitä kivoja leluja vai jotain?
lainaa
ewfa

07.02.2013 klo 01.40

Dong kirjoitti:
Eeppistä! Disney pelasti star warsin.

Ei pelastanut vaan tuhoaa sen maineen lopullisesti
lainaa
Zei

07.02.2013 klo 09.40 7 tykkää tästä

ewfa kirjoitti:
Dong kirjoitti:
Eeppistä! Disney pelasti star warsin.

Ei pelastanut vaan tuhoaa sen maineen lopullisesti


Tähän olisi mukava kuulla perustelut, vaikkakin tuskin niitä löytyy.
lainaa
OmenaPuu

07.02.2013 klo 10.08 1 tykkää tästä

Dodiin... Mä haluan nähdä Johnny Depp:in Jedi Mestarina!!! Nyt on viimein mahiksia!!

Pahoin pelkään että Disney tekee pakotettua PG-13 tuubaa John Carter tyyliin.
lainaa
dfsgs

07.02.2013 klo 12.08 3 tykkää tästä

Heineken kirjoitti:
En ymmärrä että minkä takia siitä Boba Fettistä jauhetaan. En tajunnut sitä edes 9-vuotiaana. Boba Fett on tasan yhtä mielenkiintoinen kuin naapurin salamurhaaja Reiska joka kulkee jättiläismäinen suolasirotin päänsä verhona. Hänellä sentään on hyvä syy. En tiedä - saaks siitä kivoja leluja vai jotain?


Boba Fett on cool
lainaa
TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

07.02.2013 klo 13.44 6 tykkää tästä

OmenaPuu kirjoitti:
Dodiin... Mä haluan nähdä Johnny Depp:in Jedi Mestarina!!! Nyt on viimein mahiksia!!

Pahoin pelkään että Disney tekee pakotettua PG-13 tuubaa John Carter tyyliin.


Tuo PG-13 argumentti on aika mielenkiintoinen, alkuperäisen trilogian ikärajan ollessa PG.

Varovaisen kiinnostuneena odotan itse uusia elokuvia.
Muokannut: TheAvenger 07.02.2013 klo 17.34 lainaa
sokeita

07.02.2013 klo 15.16 3 tykkää tästä

Aika hauskaa, kun monet itkee, ett' Disney pilaa Star Warsien maineen, mutta mitäs Luca$h itse teki, kun ensiksi raiskasi alkuperäiset CGI:lla ja sitten teki Star Wars I-III, jotka ei kovin kummoisia ole elokuvien mittapuulla. (Mielestäni ihan katsottavia, kuten koko Saaga).

SW ei ole mikään äärimmäisen pyhä sarja tai mitään, kun kerran Luca$h itse huorasi sarjaa oheistuotteiden avulla. Disney voi tehdä erinomaistakin jälkeä. Tässä pitää muistaa, että viime vuoden The Avengers ja kaikki tulevat Marvel universumin elokuvat on Disneyn julkaisemia.

Ja muistakaa, että kyseessä on yhtiö, eikä jokin oikea hahmo (Disney on jo kuollut), joka tuottaa ja julkaise elokuvat. Ei siinä mitään omituista ole.
lainaa
Wonderman_V

Rekisteröitynyt 25.09.2008

07.02.2013 klo 17.38 1 tykkää tästä


Kannattaisi kenties jotain erilaista odottaa kun Lucas ei ole enään tämän sarjan pauloissa. Antaa paljon vaikutusta sukupolvelle joka on kasvanut tämän sarjan parissa joka tietää mitä haluaa jatkolta sarjassa. Kuten Sokerita sanoi, kannattaisi katsoa Disneyn tukema Avengers ennenkuin tuomitsee. Piti siitä tai ei, moni homma meni oikein.

Tietysti toivon jotain vähemmän lapsenmielisempää menoa al'a
Episode I, etenkin Boba Fett-pätkältä. R-Rated Star Wars vasta olisikin yllätys, mutta saa nähdä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova