Tuorein sisältö

Disneyltä Marvel-animaatio 2014

09.05.2013 klo 21.10 | Luettu: 5234 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Big Hero Six on vuoden 2014 "Disney-klassikko", eli animaatioelokuva Disneyn lippulaivastudiolta Walt Disney Animation Studios. Leffa perustuu Disneyn omistaman Marvelin sarjakuvaan. Elokuvasta oli puhetta jo viime kesänä, mutta uutinen ei ollut tuolloin virallinen.

Elokuva kertoo nuoresta robotti-insinööristä ja hänen robottikumppanistaan, jotka liittyvät supersankaritiimiin fiktiivisessä kaupungissa, joka on yhdistelmä San Franciscoa ja Tokiota. Maisemat näyttävät tältä:

Alkuperäinen sarjakuva on kaikkea muuta kuin tunnettu. Se yhdistelee japanilaista kulttuuria länsimaiseen kerrontaan ja tästä ideasta elokuvaversio on kiinnostunut. Elokuva ei ole uskollinen käännös. Ohjaaja Don Hall (Nalle Puhin elokuva) tahtoo luoda erikoisen maailman ja hänestä on hyvä idea käyttää pohjana sarjakuvaa joka on käytännössä tuntematon.

Hallin kerrotaan olevan suuri Marvel-fani. Hän yrittää tehdä kunniaa sekä Disneyn että Marvelin tavoille kertoa tarinoita. Tällainen haaste on nörtin unelma, tuumii Hall itse.

Sarjakuvassa seikkailevista sankareista tunnetuin on Hopeasamurai (Silver Samurai), joka nähdään tänä vuonna elokuvassa The Wolverine.

Lähde: Hero Complex

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kehuttu ja kohuttu I... David Bowien tuore v... >

Keskustelut (7 viestiä)

Haza

10.05.2013 klo 06.44 1 tykkää tästä

Kuulostaa siltä ettei tule onnistumaan. Yhdistä marvel ja disney tyylit...
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

10.05.2013 klo 10.53 6 tykkää tästä

Meniskö tää sillä kaavalla että aluksi on se mukava idylli, tulee ongelma jonka johdosta sankarimme joutuu pois kotoa, uudessa paikassa tavataan uusia ystäviä ja opitaan jotain ja siinä samassa nauretaan ja lauleskellaan, alkaa paluu kotiin lauleskellen ja lopulta ollaan kotona ja kohdataan ongelma?
lainaa
ImHappyHulk

10.05.2013 klo 20.35 1 tykkää tästä

Tämä on juurikin sitä mitä Marvelin oston jälkeen on koko ajan pelätty, eli Disneyn tavalla kerrottu Marveltarina.

Puhdasta paskaa. Sama kuin tekisivät Aliensista lapsiystävällisen piirretyn... Seuraavaa Disneyn ostosta odotellessa.
lainaa
rauhanmies

11.05.2013 klo 16.34 1 tykkää tästä

ImHappyHulk kirjoitti:
Tämä on juurikin sitä mitä Marvelin oston jälkeen on koko ajan pelätty, eli Disneyn tavalla kerrottu Marveltarina.

Puhdasta paskaa. Sama kuin tekisivät Aliensista lapsiystävällisen piirretyn... Seuraavaa Disneyn ostosta odotellessa.

Sinähän puhut, kuin kaikki Marvelin tuotanto olisi R-rated meininkiä. Marvelilla on useita hahmoja ja tarinoita, jotka ovat täysin lapsiystävällisiä, joten odotetaan, katsotaan ja sitten vasta tuomitaan.
lainaa
LetsHugAndDanceThano

11.05.2013 klo 21.02

rauhanmies kirjoitti:

Yhessäkään Marvelin tarinassa ei ole ollut Toy Storyn, Herkuleksen tai Pocahontaksen tyyliä.

Sam Raimin Hämis on lapsiystävällinen, Disneyn Marvel on... raiskaus.
lainaa
VuodettuKässäri

11.05.2013 klo 21.06

Tässä käy varmasti niin että tuo robottinörtti päätyy kiltteine robotteineen vielä pelastamaan Kostajat, X-Menin ja Ihmeneloset. Ilmestyy yllättäen Doc Doomin luokse ja kutittavat tätä samalla kun joku roboteista pelastaa sankarit.

Lopussa Doom ymmärtää että on paljon mukavampaa olla ystäviä ja kaikki nauravat yhdessä lopputekstien alkaessa.
lainaa
forkids

11.05.2013 klo 22.45

LetsHugAndDanceThano kirjoitti:
rauhanmies kirjoitti:
ImHappyHulk kirjoitti:
Tämä on juurikin sitä mitä Marvelin oston jälkeen on koko ajan pelätty, eli Disneyn tavalla kerrottu Marveltarina.

Puhdasta paskaa. Sama kuin tekisivät Aliensista lapsiystävällisen piirretyn... Seuraavaa Disneyn ostosta odotellessa.

Sinähän puhut, kuin kaikki Marvelin tuotanto olisi R-rated meininkiä. Marvelilla on useita hahmoja ja tarinoita, jotka ovat täysin lapsiystävällisiä, joten odotetaan, katsotaan ja sitten vasta tuomitaan.

Yhessäkään Marvelin tarinassa ei ole ollut Toy Storyn, Herkuleksen tai Pocahontaksen tyyliä.

Sam Raimin Hämis on lapsiystävällinen, Disneyn Marvel on... raiskaus.

Vanha mies himoitsee nuorempaa lihaa.
Lauma barbaareja murhaa kylällisen ihmisiä.
Paholainen piinaa kuoleita henkiä.
Epämääräinen mies harrastaa lapsityövoimaa.

Nuo kaikki löytyvät Disney - elokuvista ja vastaavia esimerkkejä on varmasti lisääkin.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova