Tuorein sisältö

Arnold Schwarzenegger kouluttaa Toxic Avengerin

14.05.2013 klo 13.30 | Luettu: 4961 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kulttielokuvassa The Toxic Avenger on se hieno puoli, että sen aikaansaama tapahtumaketju on vielä omituisempi kuin itse elokuva. Hyvin väkivaltainen ja höynähtänyt toimintakomedia kertoo nörtistä, josta tulee rupinen mutantti. Jatko-osat pyrkivät viemään tarinaa eteenpäin. Aiheen pohjalta väsättiin myös lapsille suunnattu animaatiosarja The Toxic Crusaders. Nyt tekeillä on uusi versio. Ensimmäinen mukaan saatu näyttelijä on Arnold Schwarzenegger.

Schwarzenegger on neuvotteluvaiheessa, mutta hänen läsnäolonsa on jo lehdistötiedotteella virallistettu. Hän tulee näyttelemään entistä salaista agenttia, joka on nykyään tuholaistorjuja (englanniksi: exterminator). Hänen hahmonsa kouluttaa Toxiesta (kavereiden kesken hän on Toxie) pahoja saastuttajia vastustavan supersankarin.

Elokuvan ohjaa ja kirjoittaa Steve Pink (Hot Tub Time Machine). Leffa tehtäneen kohtalaisen isolla budjetilla, sillä tuottajana häärii Akiva Goldsman, joka on ollut mukana askartelemassa sellaista kamaa kuin Da Vinci -koodi ja I Am Legend.

Alkuperäisen elokuvan traileri:



Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Parkinsonin tauti ei... Edesmenneen Alice In... >

Keskustelut (5 viestiä)

PG-13_syöpä

14.05.2013 klo 13.42 1 tykkää tästä

Varmaan tämäkin lapsille suunnattu, koska raha.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.05.2013 klo 13.46 4 tykkää tästä

It's not a tumor!
lainaa
KWAKWA

Rekisteröitynyt 30.05.2012

14.05.2013 klo 14.23

PG-13_syöpä kirjoitti:
Varmaan tämäkin lapsille suunnattu, koska raha.

koska raha=rahaa tehdä gore-efektejä
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

14.05.2013 klo 18.06

Jokseenkin aiheeseen liittyen http://www.youtube.com/watch?v=ZcuxGRO1wQA
lainaa
HeavyweightChampion

15.05.2013 klo 02.36 1 tykkää tästä

Onko tämä komedia? Raileri ainakin näytti siltä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova