Tuorein sisältö

Disney suunnittelee animaatiota jättiläisistä

23.08.2013 klo 17.50 | Luettu: 2134 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Walt Disney Animation Studios suunnittelee jättiläisistä kertovaa elokuvaa, jonka työnimi on Giants. Elokuvaa ei ole virallistettu. Viimeksi kun V2.fi yritti välittää tietoa eteenpäin, uutislähteet olivat mystisesti poistaneet juttunsa.

Se on tällä kertaa sivusto Bleeding Cool, joka kertoo juoruja kulissien takaa. Giants on elokuvien Kaksin karkuteillä (Tangled) ja Frozen (valmistuu tänä vuonna) visuaalista tyyliä mukaileva animaatio, joka perustuu löyhästi tarinaan Jaakosta ja pavunvarresta. Jättiläiset ovat päähenkilöitä, jotka ovat tehneet ihmisten kanssa sopimuksen: vastineeksi elintarvikkeista he suojelevat ihmisiä. Kaikki eivät ole tyytyväisiä sopimukseen.

Bleeding Coolin mukaan elokuvalla on yhtäläisyyksiä tämän kevään floppileffaan Jack the Giant Slayer. Osa jäteistä on nimetty Fee Fi Fo Fum -lorun mukaan ja Jaakon mielitietty on häntä paremmasta suvusta.

Jaakko kisaa naisen suosiosta rikkaan pojan kanssa, joka ei ole tarinan konna. Neljäs olennainen ihminen on nuori poikatyttö. Jaakko ja kumppanit ystävystyvät joidenkin jättiläisten kanssa muiden ihmisten ja jättien ajautuessa konfliktiin.

Disney ei tahdo puhua elokuvasta, koska suunnittelu on varhaisessa vaiheessa. Disney-animaatiosta King of the Elves ja Pixar-animaatiosta Newt ehti olla puhetta, mutta sitten projektit peruttiin. Myös Frozen oli suunnitteilla hyvin pitkään erilaisina versioina, ennen kuin sitä oikeasti ryhdyttiin tekemään.

Joidenkin lähteiden mukaan Giants on vuoden 2016 toinen Disney-animaatio virallistetun Zootopian ohella. Se on virallista tietoa, että vuonna 2016 valmistuu kaksi Disney-animaatiota.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jonna Tervomaan tuor... Robert Rodriguez ei ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova