Tuorein sisältö

Teleportti: huonoin idea ikinä

23.08.2013 klo 20.15 | Luettu: 5966 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuten tiedemies Seth Brundle tuumi elokuvassa Kärpänen teleportattuaan itsensä, ei ole varmaa, onko teleportin uhri enää oma itsensä, vai tietokoneen tulkinta alkuperäisestä olennosta. Itsensä hajottaminen atomeiksi ei ole yksi välkyimmistä ideoista, joita tieteisfiktio on esitellyt.

Casey Affleck tähdittää tapausta To Be Two, jota kuvaillaan ajattelevan katsojan tieteiselokuvaksi. Teleportaatio on keksitty. Matkustaminen Marsiin hoituu siten, että matkustaja tuhotaan atomeiksi ja kootaan uudestaan paikan päällä. Elokuva kertoo tapauksesta, jossa teleportaatio onnistuu täydellisesti, paitsi että alkuperäinen henkilö ei tuhoudukaan lähtöpisteessä. Päähenkilö on käytännössä kloonattu, mutta viranomaiset väittävät, että alkuperäinen henkilö on tuhottava, koska niin yleensäkin tehdään.

Elokuva lähtee tavoittelemaan viime vuoden sci-fihitin Looperin henkeä. Myös Looper kertoo yhden miehen kahden version ristiriitaisista tavoitteista.

Ohjauksesta vastaa David Lowery. Hänen ja Affleckin edellinen yhteistyö, rikosdraama Ain't Them Bodies Saints on juuri saapunut teattereihin Yhdysvalloissa ja saanut pääasiassa kiittävää palautetta.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Robert Rodriguez ei ... Uusi Batman ei ehdi ... >

Keskustelut (2 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.08.2013 klo 02.57 5 tykkää tästä

Tulipa vain mieleen Prestige.
lainaa
alibaba

25.08.2013 klo 08.54 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Tulipa vain mieleen Prestige.


Aivan mahtava elokuva! :) mut joo ei kovin orginelli idea.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova