Tuorein sisältö

Fantastic Four -uusinnalla on muutama näyttelijä kiikarissa

10.10.2013 klo 18.45 | Luettu: 4396 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Uusi Fantastic Four eli Ihmeneloset -elokuva alkaa olla värväysvaiheessa.

Kit Harington (Game of Thrones), Jack O’Connell (Skins) ja Miles Teller (21 & Over) ovat ehdolla Reed Richardsin eli Herra Fantastisen rooliin. Ihmenelosten venyvä ja huippuälykäs johtaja tulee siis olemaan varsin nuori tällä kertaa. Hahmon klassisella versiolla on jo harmaata ohimoilla.

Saoirse Ronan (Hanna, Sovitus) ja Kate Mara (House of Cards) ovat ehdolla Sue Stormin eli Näkymättömän naisen rooliin. Hahmo tunnetaan myös voimakentistään.

Michael B. Jordan (Chronicle, Fruitvale Station) on ehdolla Johnny Stormin eli liekehtivän Liekin rooliin, kuten on aiemmin kerrottu. Jordan on yhä tummaihoinen, joten kauhistelijat voivat jatkaa kauhistelua. Johnnyn siskoehdokkaat Ronan & Mara eivät ole, joten he jotka toivoivat että amerikkalainen leffa kehtaa kiinnittää kahteen rooliin vähemmistön edustajan saavat mutristaa suuta. Johnny tai Sue lienee adoptoitu, jos näyttelijät valitaan näistä ehdokkaista.

Ben Grimmin eli väkivahvan oranssin kivimiehen Möykyn näyttelijästä ei ole puhetta. Suosittu arvaus on se, että hahmo toteutetaan tällä kertaa animaationa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Näin WikiLeaksin Jul... Näyttelijät valmiina... >

Keskustelut (5 viestiä)

marvel_studio

10.10.2013 klo 19.18 4 tykkää tästä

Parempi olisi, jos poppoo palaisi Marvel Studiolle. Saataisiin Galactus, Surffaaja, Annihilus, Dr. Doom, jne, suurempaan universumiin, johon he sopivat erinomaisesti. Galactus vs Thanos olisi aika kovettu ja Dr. Doom muiden Masters of Evil jäsenten kanssa Kostajien kimpussa. Kelpaisi.

Mahdollinen yhteinen Fox universumi ei ainakaan kuullosta kiinnostavalta, sillä ihmisten vihaamat mutantit ja ihmisten rakastamat Ihmenelkut ei sovi samaan kuvaan... Fox jo raiskasi hahmot kahdesti, joten eikö olisi jo aika tuoda hahmot kotiin?
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

11.10.2013 klo 09.32 1 tykkää tästä

Jos homma olisi Marvelista kiinni, niin näin olisi varmasti tapahtunutkin.

Muistelisin tuota Foxin ja Marvelin sopimusta niin, että niin kauan kuin elokuvia hahmoista (X-Men, FF, Daredevil, Punisherin oikat taisivat jo siirtyä takaisin Marvelille) tehdään säännöllisin väliajoin, oikeudet pysyvät Foxilla. Niin kauan kun nuo tuottavat studiolle rahaa, ei Fox annan oikeuksien reverttaa takaisin Marvel Studiosille/Disneylle. Scarlett Witchiä sentään saavat käyttää Avengersissa, vaikka hahmo kuuluu aika olennaisesti myös tuonne X-Men verseen.
Muokannut: Kungfutse 11.10.2013 klo 11.42 lainaa
failfox

11.10.2013 klo 14.15 6 tykkää tästä

Taas yksi surkuhupainen leffa projekti joka olisi pitänyt peruttaa ajat sitten.Näyttelijä valinnoista voi jo päätellä että tekijät eivät ymmärrä Fantastic Fourista yhtään mitään.

Fox on palkannut joko väärät ihmiset tai sitten tämä on kiireinen projekti joka tehdään mahdollisiman nopeasti jotta hahmojen oikeudet eivät palautuisi Marvelille.

Michael B Jordan on varmaan lahjakas näyttelijä mutta hän ei sovi liekin rooliin.Hän ei näytä Liekiltä ja mahdollinen adoptio on typerä sivujuoni joka voi toimia ehkä muissa leffoissa mutta ei Fantastic Fourin syntytarinassa.

Fox perseili jo aikaisemmin näiden leffojen kanssa.Muistaako kukaan sitä kun Galactus oli iso pilvi ja Dr Doomista tehtiin joku b luokan typerä konna.

Foxin olisi parempi luovuttaa Fantastic Fourin oikeudet takaisin Marvelille kuten he tekivät Daredevilin kohdalla.
2015 kun tämän rebootin pitäisi tulla ulos niin kuinkahan moni on kiinnostunut jostain surkeasta Fantastic Four leffasta kun samaan aikaan julkaistaan Avengers 2,Man of Steel 2 ja Star Wars Episode 7.
lainaa
ulivali

11.10.2013 klo 21.15

Jos onnistuisivat tekemään Batman Beginsin tai The Dark Knightin tasoisen "epäsovinnaisen" leffan niin varmasti kiinnostaisi. "Ei Health Ledger sovi Jokeriksi uliuli"

Mutta ei, en luota Foxin ammattitaitoon pätkääkään. Voi silti olla että yllättävät. Tärkeintä olisi että loisivat jonkun konseptin ja luottaisivat siihen. Ei ne ekat Iron Manit ja Thoritkaan niin erikoisia olleet että kamat olisivat näytölle lentäneet. Mutta se tapa jolla onnistuivat niputtamaan sarjat yhteen Avengersia varten oli jo jotain.
lainaa
Kylppäri

14.10.2013 klo 13.49 1 tykkää tästä

Parempi tosiaan olisi, että FF:n oikeudet palaisivat Marvelille. Fox on koko 2000-luvun ajan sählännyt niin pahasti Marvel-elokuvien kanssa (lukuunottamatta X-Men 1:stä ja 2:sta ja X-Men: First Classia), että luottamukseni Foxiin on jo ajat sitten mennyt.

Joskus on tullut sellainen tunne, että Fox on vain katkera siitä, että Marvelilla menee omien elokuviensa kanssa loistavasti, kun taas Foxilla ei, niin Fox ei voi juuri muuta katkeruudessaan tehdä kuin yrittää tehdä kiusaa Marvelille, pitämällä itsepintaisesti kiinni vielä niistä hahmoista, joihin heillä on vielä oikeus, jotta ne eivät pääsisi liittymään Marvel Cinematic Universeen.
Säälittävää toimintaa Foxilta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova