Tuorein sisältö

Suomalaiset jonottivat Nooan arkkiin

07.04.2014 klo 23.49 | Luettu: 2201 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Noah oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Omaperäisen ohjaajan Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, Black Swan) ensimmäinen jättibudjetin elokuva tulkitsee Raamatun kertomusta vedenpaisumuksesta vapaamuotoisesti mutta vakavalla mielellä.

Toiseksi katsotuin uutuus oli Hayao Miyazakin ohjaama animaatio Tuuli nousee. Aiheena on tehokkaita Zero-hävittäjiä Japanille suunnitellut mies, joka ei rakastanut sotaa vaan lentämistä.

Kotimainen uutuus oli draama Muutoksii. Kun 12-vuotiaat pojat - tumma ja valkoinen - tönäisevät päälle käyvän äijän jorpakkoon, ystävyys ja elämä eivät ennallaan jatku.

Kuten Tuuli nousee, Kirjavaras on kertomus hyväntahtoisista ihmisistä toisen maailmansodan aikana. Saksalaispariskunta yrittää huolehtia nuoresta, kirjoista kiinnostuvasta tytöstä ja juutalaismiehestä.

The Lunchbox on intialainen romanttinen draama, jossa vaimon lähettämät rakkaudentunnustukset eivät päädy hänen puolisolleen, vaan toiselle miehelle, joka kaipaa elämäänsä jotakin myönteistä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Noah (15 680) [16 304] |1| - arvostelu
2. Captain America: The Return of the First Avenger (Captain America: The Winter Soldier) (7 740) [34 100] |2| - arvostelu
3. Tuuli nousee (Kaze tachinu) (4 374) [5 123] |1| - arvostelu
4. Herra Peabody & Sherman (Mr. Peabody & Sherman) (4 094) [45 588] |5| - arvostelu
5. Non-Stop (3 669) [21 441] |3| - arvostelu
6. Muutoksii (3 164) [3 360] |1|
7. Rio 2 - ennakkonäytökset (3 095) [3 095] |-|
8. Kirjavaras (The Book Thief) (2 638) [3 112] |1| - arvostelu
9. 12 Years a Slave (2 483) [87 624] |11| - arvostelu
10. Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2 331) [248 202] |9|
...
15. The Lunchbox (Dabba) (1 507) [1 785] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rap-veteraani Mobb D... Captain America rikk... >

Keskustelut (1 viestiä)

ukkonooa

08.04.2014 klo 00.08 1 tykkää tästä

Kirjaversio oli parempi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova