Tuorein sisältö

Viikon höh: Marvelin Ant-Man menetti ohjaajan

24.05.2014 klo 13.53 | Luettu: 3727 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Marvel julkisti elokuvan Ant-Man samaan aikaan kuin ensimmäisen Iron Manin eli vuonna 2006. Jo tuolloin ohjaajaksi ja kirjoittajaksi oli kiinnitetty Edgar Wright (Shaun of the Dead, Scott Pilgrim vastaan maailma).

Nyt kun elokuva viimeinkin aiotaan kuvata, Wright on lähtenyt kävelemään erimielisyyksien vuoksi.

Marvelilla on jo mielessä korvaava ohjaaja, mutta neuvottelut eivät ole alkaneet. Ensi-ilta on yhä heinäkuussa 2015.

Paul Rudd näyttelee uutta ja Michael Douglas alkuperäistä Ant-Mania, kutistuvaa supersankaria.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Street Fighter -sarj... Daredevil Spartacus-... >

Keskustelut (3 viestiä)

Colgate

24.05.2014 klo 15.12 1 tykkää tästä

No jaa... Ehkä nyt sitten Hank Pym voisi olla nykypäivän Murkku-ukko. Wright on kyllä hyvä ohjaaja, mutta jotenkin en vain tunne kipua tämän uutisen johdosta. Uskon, että kaikki menee nappiin tämän elokuvan kanssa. Pieni töyssy, mutta ei mitään mistä ei yli pääsisi. Eikä ole kyllä ensimmäinen kerta elokuvan tuotannossa, jolloin ohjaaja lähtee pois juuri ennen kuvauksia.
lainaa
Jeppeniilo

25.05.2014 klo 18.24 3 tykkää tästä

Eiköhän nää marvelin sankarit oo jo nähty. Jotain muuta kiitos.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

29.05.2014 klo 09.57

Eipä kiinnosta tipan tippaa mikään murkku-mies. Onhan nää marvelin sankarit jo nähty. Mutta yksi hahmo mistä haluaisin leffan nähdä on tämä: http://www.comicvine.com/gangbuster/4005-13690/
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova