Tuorein sisältö

Iron Man 3 -ohjaajalta (viimeinkin) Predator-elokuva

25.06.2014 klo 21.33 | Luettu: 2757 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Shane Black ohjaa ja kirjoittaa seuraavan Predator-elokuvan. Leffaa kuvaillaan uudeksi aluksi, mutta toisaalta kaikkia Predator-elokuvia (5 kpl) voidaan kuvailla sellaisiksi, sillä tarinat eivät kummoisesti liity toisiinsa.

Black näytteli alkuperäisessä, vuoden 1987 elokuvassa Rick Hawkinsia:



Alkuperäisen elokuvan tekijät toivoivat, että Black hioisi käsikirjoitusta, mutta hän vastasi ei useampaan kertaan. Kun häneltä kysyttiin, kiinnostaisiko häntä pieni rooli, hän lähti mukaan. Tekijät toivoivat, että tällä tempulla Black suostuu vilkaisemaan käsikirjoitusta, mutta kuvauspaikalla hän sanoi jälleen ei.

Yksi alkuperäisen elokuvan tuottajista, John Davis, on mukana tekemässä uutta elokuvaa. Saiko hän viimein tahtonsa läpi?

Black tunnetaan parhaiten jättihitin Iron Man 3 ohjaajana ja Tappava ase -sarjan kirjoittajana.

Uuden Predatorin kirjoitukseen osallistuu myös Fred Dekker, jonka kanssa Black kirjoitti elokuvan Kauhukopla (The Monster Squad).


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lauri Tähkä sävelsi ... Brad Pitt huristelee... >

Keskustelut (1 viestiä)

predatori

25.06.2014 klo 21.42 2 tykkää tästä

Hey Billy vitsit ei valitettavasti toimi PG-13 elokuvassa, koska pussy on rumasana... Voihan tämä toki yllättääkin, mutta Total Recall ja RoboCop ei ainakaan lohduta näiden kasari/ysäri hittien uudelleen lämmittely aikoina.

Ei kyllä naurata, että uuden Predatorin paljastus tuo heti negatiiviset vipat, mutta minkäs teet... Voi aikoja.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova