Tuorein sisältö

Clint Eastwoodin American Sniper on megahitti

19.01.2015 klo 16.23 | Luettu: 4683 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Clint Eastwoodin ohjaus American Sniper oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Bradley Cooper näyttelee Yhdysvaltain sotilashistorian tappavinta tarkka-ampujaa.

90 miljoonan dollarin avaustulos on suorastaan eeppinen tositapahtumiin perustuvalle draamalle: se on samaa luokkaa kuin viime vuoden isoimmilla tehoste-elokuvilla, joiden 3D-liput olivat tyyriimpiä. American Sniper murskasi tammikuun ennätykset ja Eastwoodin omat ennätykset. Virallisesti ensi-ilta oli jo viime vuoden puolella (muutamissa teattereissa), mistä johtuen elokuva kisaa Oscareista tämän vuoden gaalassa.

Katsojia riitti myös Kevin Hartin tähdittämälle "bromanttiselle" komedialle The Wedding Ringer, jossa sulhanen joutuu palkkaamaan itselleen best manin. Sulhanen ja valeystävä alkavat lähentyä yrittäessään puijata muita vaihtelevalla menestyksellä.

Karhuherra Paddingtonin hittileffa saapui Yhdysvaltoihin hieman myöhemmin kuin Suomeen. Koko perheen brittikomedia on saanut huomattavasti myönteisempää palautetta kuin amerikkalaiset elokuvat, joissa animaatiohahmo sekoilee ihmisten kanssa.

Michael Mannin ohjaus Blackhat floppasi. Kyberrikollisten jäljityksestä kertova jännäri maksoi (karkeasti sanoen) yhtä paljon kuin American Sniper ja The Wedding Ringer yhteensä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. American Sniper (90,2) [93,6] |4|
2. The Wedding Ringer (21,0) [21,0] |1|
3. Paddington (19,3) [19,3] |1|
4. Taken 3 (14,1) [63,5] |2| - arvostelu
5. Selma (8,3) [26,0] |4|
6. The Imitation Game (7,2) [50,8] |8|
7. Into the Woods (6,5) [114,5] |4|
8. Hobitti - Viiden armeijan taistelu (The Hobbit: The Battle of the Five Armies) (5,0) [244,5] |5| - arvostelu
9. Unbroken (4,3) [108,6] |4|
10. Blackhat (4,0) [4,0] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jenkkiräppäri kiittä... Tiistai pilalla: Kim... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Speksu

19.01.2015 klo 19.32 5 tykkää tästä

En tykänny American Sniper:sta. Ei kuvannu yhtään oikein sitä ukkoa. Oikeastihan se vaan nautti ihmisten tappamista ja oli täys sekopaa. Elokuvassa se kuvattiin normaalina ihmisenä, jolla oli vaikeuksia tappamisen kanssa. Jenkki propagandaa siis. Pitkästä aikaa iso pettymmys Clinttiin, valitettavasti.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova