Tuorein sisältö

Luokkakokous palasi kärkeen ja ohitti ison rajan

30.03.2015 klo 19.15 | Luettu: 1931 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Luokkakokous oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa taas kerran. Putki ei ole täysin tasainen, sillä elokuva hävisi täpärästi Big Gamella Big Gamen ensimmäisenä viikonloppuna. Big Game ja muutamat muut viikonlopun valtiaat eivät tule myymään yhteensäkään 400 000 lippua, mikä on raja, jonka Luokkakokous on juuri rikkonut.

Viikonlopun katsotuin uutuus oli kotimainen koko perheen elokuva Me Rosvolat. Maantierosvot kaappaavat vahingossa 10-vuotiaan Viljan. Elämäntaparosvot ovat tavallaan viatonta sorttia, sillä he eivät täysin ymmärrä maailman meininkiä.

Tytön ja avaruusolennon yhteisestä seikkailusta kertova DreamWorks-animaatio Vihdoin kotona oli katsotuin ulkomainen uutuus.

Intiaan muuttaneista ikäihmisistä kertovan brittikomedian The Best Exotic Marigold Hotel jatko-osa The Second Best jne. myi reilut tuhat lippua vähemmän kuin ensimmäinen osa.

Maahan saapui myös Paul Thomas Andersonin uusin ohjaus Inherent Vice. Joaquin Phoenixin tähdittämä outo etsivätarina kisasi käsikirjoitus- ja puvustus-Oscareista.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Luokkakokous (17 910) [400 073] |5| - arvostelu
2. Big Game (17 472) [62 628] |2| - arvostelu
3. Me Rosvolat (9 156) [10 668] |1|
4. Cinderella - Tuhkimon tarina (Cinderella) (7 979) [53 408] |3| - arvostelu
5. Vihdoin kotona (Home) (6 339) [7 567] |1|
6. American Sniper (4 213) [52 164] |4| - arvostelu
7. Edelleen Alice (Still Alice) (4 104) [13 815] |2| - arvostelu
8. Miekkailija (3 352) [18 415] |3|
9. The Second Best Marigold Hotel (3 316) [3 366] |1|
10. Armi elää! (3 283) [16 346] |2|
...
16. Inherent Vice (1 322) [1 322] |1| - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Selfietikut kiellett... 60-luvun Batman pala... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova