Tuorein sisältö

Riipitsiip kumartaa sirosti ja reippaasti

26.01.2008 klo 17.43 | Luettu: 6658 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Matkan seuraava kohde oli aivan lähellä, mutta heidän oli mentävä sinne kiertoteitse välttääkseen ihmisten asuinsijoja. Vasta myöhään iltapäivällä he saapuivat pensasaitojen rajoittamalle lämpöiselle ja turvalliselle tasangolle. Siellä Juormukas huusi nurmikossa olevaan pieneen aukkoon, ja aukosta putkahti esiin aivan vihonviimeinen otus - puhuva hiiri. Hän oli tietenkin suurempi kuin tavallinen hiiri, lähes puolen metrin korkuinen seistessään takajaloillaan, ja hänellä oli melkein yhtä pitkät korvat kuin kaniineilla (vaikka leveämmät tietenkin). Hänen nimensä oli Riipitsiip, ja hän oli iloinen ja sotaisa veikko. Hänellä oli pieni miekka vyöllään, ja hän kierteli käpälällään kuonokarvojaan kuin ne olisivat olleet oikeat viikset.

"Meitä on kaksitoista, majesteetti", hän sanoi ja kumarsi sirosti ja reippaasti, "ja luovutan väkeni teidän majesteettinne käyttöön."

Kaspian yritti kovasti olla nauramatta (ja onnistuikin), mutta hän ei voinut olla ajattelematta että Riipitsiipin ja koko hänen väkensä olisi voinut pistää säkkiin ja kantaa kotiin selässään.


- C.S. Lewis: "Prinssi Kaspian" (suom. Kyllikki Hämäläinen)

Kuva elokuvan mainosjulisteesta: Narniaweb

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Slash vahvistaa Ston... Laulava punkero herk... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Rocky

Rekisteröitynyt 21.01.2008

26.01.2008 klo 18.09

: D oon lukenu kaikki Narniat, ihan hyviä toi riipitsiip oli ärsyttävä hahmo aina välillä, kohtelias kylläkin.

Mutta miksi helvetissä tämä piti tänne laittaa? =D
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.01.2008 klo 18.19

Rocky kirjoitti:
: D oon lukenu kaikki Narniat, ihan hyviä toi riipitsiip oli ärsyttävä hahmo aina välillä, kohtelias kylläkin.

Mutta miksi helvetissä tämä piti tänne laittaa? =D


Riipitsiip RULEZ. Ensimmäinen Narnia-elokuva ei-rulez, mutta toinen kyllä-rulez, tai suutun.
lainaa
Wilsu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.01.2008 klo 21.56

Minäkin olen lukenut kaikki kirjat, ja kahteen kertaan. Silti en kyllä muista koko hiirtä ollenkaan =) Jaa-a, oisko kertauksen paikka ennen seuraavaa elokuvaa...
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova