Tuorein sisältö

Stephen Kingin Tukikohta on laajentumassa televisioon Mustan tornin tavoin

11.06.2015 klo 19.30 | Luettu: 4754 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Stephen Kingin kirjasarjaan Musta torni (The Dark Tower) perustuva elokuvasarja etenee viimeinkin. Kuten vuosia sitten paljastettiin, osa tarinasta aiotaan kertoa tv-sarjassa. On varsin kunnianhimoista pyytää katsojaa seuraamaan kahta mediaa.

...mutta jos joku muu uskaltaa, niin kyllä mekin, kunhan kyse on täsmälleen samasta asiasta, sanoi alkukantainen aivosolu toiselle.

Kingin tiiliskiviromaani Tukikohta (The Stand) on myöskin kääntymässä elokuvaksi. Tämäkin suunnitelma on kytenyt jo vuosia. Uusin käänne on se, että tekijät ovat aloittaneet neuvottelut 8-osaisesta tv-sarjasta, joka toimii esiosana elokuvalle.

Vähän aikaa sitten puhetta oli useista elokuvista: jopa neljästä. Lähdeuutinen antaa ymmärtää, että elokuvia tehdään yksi ja se toimii loppuhuipennuksena. Se on varmaa, että elokuva heijastetaan isolle kankaalle. Kyseessä on ison budjetin tuotanto.

Josh Boone (Tähtiin kirjoitettu virhe) ohjaa Tukikohta-saagan. Nikolaj Arcel (Kuningatar ja henkilääkäri) ohjaa Musta torni -saagan.

Lähde: The Wrap

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Saruman ja Dracula o... Disneyn furryfantasi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Unto

11.06.2015 klo 20.21 3 tykkää tästä

Nyt vaan menkää ja tehkää, Matthew McConaughey Randall Flaggin rooliin.
lainaa
Fartmaster

11.06.2015 klo 21.26 3 tykkää tästä

Stand on jo sarjana! Katoin sen toistamiseen tässä pari viikkoa sitten. Helekutin hyvä. Turhaa uusintaversiota väsäävät.
lainaa
neekeri

12.06.2015 klo 00.00 2 tykkää tästä

Fartmaster kirjoitti:
Stand on jo sarjana! Katoin sen toistamiseen tässä pari viikkoa sitten. Helekutin hyvä. Turhaa uusintaversiota väsäävät.


:D Kyllä kuule otan kirjalle uskollisemman version, enkä sitä vanhaa kuraa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova