Tuorein sisältö

Kätyrit eivät vieneet Shrek kolmannen kruunua

13.07.2015 klo 14.00 | Luettu: 3167 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kätyrit oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Avaustulos on kaikkien aikojen toiseksi paras animaatiolle: Shrek kolmas tienasi 5 miljoonaa dollaria enemmän ja Toy Story 3 saman verran vähemmän. Myös Kätyrit on kolmas osa (Itse ilkimys -sarjassa).

Toiseksi katsotuin uutuus oli kauhujännäri Hirsipuu. Elokuva kertoo opiskelijoista, jotka herättävät vanhan näytelmän henkiin vuosikymmeniä traagisen onnettomuuden jälkeen. Se on virhe.

Elokuvassa Self/less vanha mies saa uuden ruumiin, mutta oppii, että ruumiilla on historia. Elokuva on tuottajien haaveissa vastaava jytky kuin heidän Looperinsa: omaperäisen ohjaajan (Tarsem Singh) ja tunnettujen näyttelijöiden (Ryan Reynolds, Ben Kingsley) tähdittämä identiteettiaiheinen tieteisjännäri. Tällä kertaa leffa ei kuitenkaan innosta katsojia eikä kriitikoita.

Intialaisen elokuvaparin ensimmäinen osa Baahubali: The Beginning teki vahvan tuloksen ottaen huomioon, että sitä esitettiin parissa sadassa teatterissa, eikä parissa tuhannessa kuten esim. Self/lessiä. Näyttävä historiallinen spektaakkeli on kallein intialainen elokuva tähän mennessä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Kätyrit (Minions) (115,2) [115,2] |1| - arvostelu
2. Jurassic World (18,1) [590,7] |5| - arvostelu
3. Inside Out (17,1) [283,6] |4|
4. Terminator Genisys (13,7) [68,7] |2| - arvostelu
5. Hirsipuu (The Gallows) (10,0) [10,0] |1|
6. Magic Mike XXL (9,6) [48,4] |2| - arvostelu
7. Ted 2 (5,6) [71,6] |3|
8. Self/less (5,4) [5,4] |1|
9. Max (3,4) [33,7] |3|
10. Baahubali: The Beginning (Bãhubali) (3,3) [3,3] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Yli puoli miljoonaa ... Tältä näyttää fantas... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova