Tuorein sisältö

Rocky Balboa otti moraalisen voiton kiitospäiväruuhkassa

30.11.2015 klo 16.00 | Luettu: 2898 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 oli katsotuin elokuva Yhdysvalloissa toisenakin viikonloppunaan kovasta kilpailusta huolimatta. Leffa on vuoden isoimpia hittejä, vaikka edellinen osa tienasi noin 27 miljoonaa dollaria enemmän vastaavassa ajassa.

Katsotuin uutuus oli Pixar-animaatio Kunnon dinosaurus, jonka maailmassa dinosaurukset eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Avaustulos on yksi Pixarin heikoimmista: vaikka mukaan laskettaisiin ennakkonäytösten (ke) ja kiitospäivän (to) tienestit, avaustulos on silti vaisumpi kuin esim. Autojen kolmen päivän tulos.

Creed eli "Rocky 7" kertoo tarinan Apollo Creedin pojasta, jota Rocky Balboa valmentaa. Avaustulos on sarjan paras, jos emme huomioi inflaatiota. 80-luvun Rockyt olivat käytännössä isompia ilmiöitä, mutta edelliseen osaan (2006) verrattuna avaustulos on puolet parempi inflaatiolaskurinkin mukaan.

Victor Frankenstein floppasi. James McAvoy on tohtori ja Daniel Radcliffe on Igor, jonka näkökulmaan leffa panostaa. Avaustulos on kaikkien aikojen huonoin elokuvalle, jota esitetään yli 2 500 teatterissa.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 2) (51,6) [198,3] |2| - arvostelu
2. Kunnon dinosaurus (The Good Dinosaur) (39,2) [55,6] |1|
3. Creed (30,1) [42,6] |1|
4. 007 Spectre (Spectre) (12,8) [176,1] |4| - arvostelu
5. Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie) (9,7) [116,8] |4|
6. The Night Before (8,2) [24,1] |2|
7. Secret in Their Eyes (4,5) [14,0] |2|
8. Spotlight (4,5) [12,3] |4|
9. Brooklyn (3,8) [7,3] |4|
10. Yksin Marsissa (The Martian) (3,3) [218,6] |9| - arvostelu
...
12. Victor Frankenstein (2,4) [3,4] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Raumanmeren Juhannus... Hevisaurukset soitti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova