Tuorein sisältö

Fantastic Four 2 on yhä suunnitteilla

15.09.2015 klo 18.00 | Luettu: 2835 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Fantastic Four on päättyneen kesän toiseksi isoin floppi. Tomorrowland maksoi enemmän ja täten putosi korkeammalta.

Fantastic Four 2 saapuu teattereihin 9. kesäkuuta 2017. Studio ilmoitti näin aikaa sitten, eikä tietoa ole peruttu.

Tuottaja ja käsikirjoittaja Simon Kinberg kertoo olevansa hyvin keskittynyt jatko-osasuunnitelmaan. Hän haluaa tehdä vahvan jatko-osan samoilla näyttelijöillä ja hän miettii, miten se voisi onnistua.

Kinberg on pettynyt ennen muuta siihen, etteivät fanit pitäneet ensimmäisestä elokuvasta. Hän ei ole käsitellyt asioita loppuun saakka mielessään, joten hän ei lähde sanomaan, kohteliko lehdistö elokuvaa epäoikeudenmukaisesti. Tiimi yritti tehdä hyvän elokuvan ongelmista huolimatta. (Väitetysti ohjaaja oikkuili ja tarina kirjoitettiin uusiksi moneen kertaan.)

Näkymättömän naisen näyttelijä Kate Mara totesi äskettäin, että hän ei usko jatko-osaan, mutta hän yhä haluaisi näytellä kyseistä hahmoa elokuvassa, jota kaikki rakastavat.

Lähde: MTV

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Angry Birds -elokuva... Emma Watson soluttau... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

eeroteero

15.09.2015 klo 22.55 1 tykkää tästä

Mitäs niille Sinister Six ja Green Lantern 2 leffoille kuuluu?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova