Tuorein sisältö

Jack Blackin kauhukomedia kärkeen Yhdysvalloissa

19.10.2015 klo 16.00 | Luettu: 3622 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa oli Goosebumps ("Kananlihalla"). Jack Blackin tähdittämä perheystävällinen kauhukomedia kertoo suositun kirjasarjan luojasta R.L. Stinestä, jonka kymmenet kammottavat olennot vapautuvat kahleistaan ja hyökkäävät todellisuuteen.

Steven Spielbergin ja Tom Hanksin uusin yhteistyö Vakoojien silta kertoo tositarinan kylmän sodan ajalta. Hanks näyttelee asianajajaa, jonka palveluksia tarvitaan, kun amerikkalainen vakooja jää vangiksi Neuvostoliitossa.

Guillermo del Toron kummitustaloelokuvassa Crimson Peak varakas nuori nainen seuraa sulhasta komeaan mutta uhkaavaan kartanoon. Avaustulos on kehno. Monet 1-5 miljoonalla dollarilla tehdyt kummitusleffat ovat kiinnostaneet useampia kuin 55 miljoonan dollarin Crimsom Peak.

Woodlawn kertoo tositarinan 70-luvulta. Rotujen väliset jännitteet vaikuttavat amerikkalaisen jalkapallon pelaajien asenteisiin, mutta kristinuskon sanoma saa heidät puhaltamaan yhteen hiileen.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Goosebumps (23,5) [23,5] |1|
2. Yksin Marsissa (The Martian) (21,5) [143,8] |3| - arvostelu
3. Vakoojien silta (Bridge of Spies) (15,4) [15,4] |1|
4. Crimson Peak (12,8) [12,8] |1| - arvostelu
5. Hotel Transylvania 2 (12,3) [136,4] |4|
6. Pan (5,9) [25,7] |2| - arvostelu
7. Harjoittelija (The Intern) (5,4) [58,7] |4|
8. Sicario (4,5) [34,7] |5| - arvostelu
9. Woodlawn (4,1) [4,1] |1|
10. Labyrintti - Aavikkokokeet (Maze Runner: The Scorch Trials) (2,8) [75,4] |5|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Päivä pilalla: alkup... Crimson Peak jäi las... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova