Tuorein sisältö

Dave Mustainen neuvo edesmenneelle Scott Weilandille olisi saattanut pelastaa rokkarin

11.12.2015 klo 22.19 | Luettu: 4727 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Stone Temple Pilots/Velvet Revolver -laulaja Scott Weiland löydettiin kuolleena kiertuebussista 3.12.

Megadethin Dave Mustaine on Loudwiren haastattelussa muistellut puhuneensa huumeista Weilandin kanssa. Kaksikko tutustui aikoinaan vuonna 1992 Stone Temple Pilotsin kiertäessä Megadethin kanssa 'Countdown To Extinction' -kiertueella. Stone Temple Pilots julkaisi samana vuonna debyyttialbuminsa 'Core'.

- Olin Suomessa ja minulle annettiin erään lehden toimesta arvioitavaksi Stone Temple Pilotsin debyyttilevy Core. Kuuntelin kiekkoa ja ajattelin levyn olevan joko huono vitsi tai sitten näistä tyypeistä tulee jotain todella suurta. Bändi kuulosti hyvinkin tutulta alternative-ryhmältä mutta en osannut sanoa, oliko kyseessä parodiaa vai tosissaan tehtyä rokkia. Mitä enemmän kuuntelin levyä, sitä enemmän pidin laulajan äänestä. Myös basisti oli mainio. Pyysin manageriani hankkimaan heidät kiertueen lämppäriksi. He pärjäsivät lopulta ihan mukavasti.

- Kierteen lopulla puhuin Scottille jotain sellaista, joka kaduttaa. Sanoin hänelle että teistä tulee suuri nimi. Saatte säkkikaupalla rahaa, huumeita, naisia...kaikkea. 'Mutta pysy erossa heroiinista'. Minun olisi ehkä pitänyt sanoa 'käytä kaikkea niin paljon kuin pystyt' sillä Scott teki juuri neuvoani vastaan.

- Se on surullista että kaikki Scottin lähipiirissä tiesivät missä mentiin.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kolmiulotteinen nyrk... Päivä pilalla: mitä ... >

Keskustelut (3 viestiä)

dave

11.12.2015 klo 23.07

mussun mussun
lainaa
iosfdfsdiojh

11.12.2015 klo 23.43 4 tykkää tästä

Suomi mainittu eli minne mennään?
lainaa
Cubisti

12.12.2015 klo 13.35 2 tykkää tästä

Kävin jo torilla mutta ei siellä ollut ketään...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova