Tuorein sisältö

Emma Stonelle tehdään lobotomia

22.03.2016 klo 23.45 | Luettu: 10255 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos aiot kutsua otsikkoa harhaanjohtavaksi, kerro ensin, mitä hoitotoimenpiteitä sinuun on kokeiltu. Lobotomia on kauan ennen näyttelijä Emma Stonen syntymää epäpäteväksi tuomittu temppu, jossa mielisairaiden ja "mielisairaiden" ihmisten aivoja leikeltiin vaihtelevin tuloksin.

Stone on kiinnitetty elokuvan Letters From Rosemary pääosaan. Elokuva kertoo tositarinan Rose Marie "Rosemary" Kennedystä, joka kuului Kennedyjen poliitikkosukuun. Hän oli presidentti John F. Kennedyn ja parin senaattori-Kennedyn sisko.

Rosemary kärsi mielisairaudesta ja/tai rehellisestä tyhmyydestä. Kun hän oli 23-vuotias 40-luvun alussa, hänen isänsä määräsi, että häneen kokeillaan uutta menetelmää eli lobotomiaa. Rosemary menetti puhekykynsä ja taantui henkisesti.

Tiedossa on siis rankka leffa. Käsikirjoitus on jo saanut kiitosta Hollywoodin sisäpiireissä. Elokuvan takana on tuotantotalo Anonymous Content, jonka synkät filmit Spotlight ja The Revenant nappasivat tärkeimmät Oscarit viime gaalassa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Yhdysvaltain preside... Mitä ihmettä, tämä m... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Jaakkooo

23.03.2016 klo 00.02 5 tykkää tästä

No huhhuh mitä klikkihuarausta tuo otsikko. Nyt meni tämä sivu boikottiin, hei hei!
lainaa
Miksuh

23.03.2016 klo 00.35

naurettavaa pelleilyä
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.03.2016 klo 01.31 10 tykkää tästä

Olisiko "Angelina Jolie poltetaan roviolla" tai "Russell Crowe hirtetään villissä lännessä" harhaanjohtava otsikko, jos uutinen käsittelisi elokuvaa?

Tämä on vilpitön kysymys. Saa vastata. Mielipiteitä on monia.

Tällaisten otsikoiden on tarkoitus olla tehokkaita: tiiviitä ja silti miedosti vitsikkäitä. Emma Stone on tunnettu näyttelijä. Haluatko nähdä, kuinka "hänelle" tehdään lobotomia? Klikkaa uutista: siinä on merkittäviä lisätietoja. Jos liikut Amppareissa, uutisen perässä lukee "V2.fi (Elokuvat)" eikä esimerkiksi "Tohtori.fi (Rikokset)".

Ainoat tarkoituksella harhaanjohtavat otsikkoni ovat "Päivä pilalla" -vitsijuttujen otsikoita. Julkaisen sellaisen joka päivä samaan aikaan, missä on se logiikka, että myös aprillipäivä on sama päivä joka vuosi. Jos kiroilet joka päivä tasan kello 15.00, ettei päivä olekaan pilalla, vaikka V2.fi taas niin väitti, jopa Tohtori.fi suosittelee boikottia.
lainaa
jopvjopfs

23.03.2016 klo 09.45 3 tykkää tästä

Oma pettymykseni koskee sitä että tämä olikin tämä Stone-ämmä eikä Watson-neito. Vitun ämmä

Mut joo tässä on aika selvä mistä on kyse. Vaikka henk. koht olisinkin innoissani jos Stone olisi aloittamassa uutta julkkisvillitystä - "kun Botox ei enää riitä"
lainaa
vilke

23.03.2016 klo 10.42 4 tykkää tästä

Uuden vitunruman ulkoasun ja paskojen otsikkojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että en enää halua tulla tälle sivulle.
lainaa
bob

24.03.2016 klo 20.46

Ensin oli vain clickbaitit mutta nykyään on nämä "heh heh, tää on niinku vitsillä clickbaitti tajuutsä".
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova