Tuorein sisältö

Visio paisuu: Avatar saa neljä (!) jatko-osaa

14.04.2016 klo 23.17 | Luettu: 5531 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Huh, huh: Avatar saa neljä jatko-osaa. Alunperin puhetta oli kahdesta ja viime vuosina on puhuttu jatko-osatrilogiasta.

Ohjaaja James Cameron sanoo sen kuvaavasti: "Olemme päättäneet ryhtyä aidosti massiiviseen elokuvaprojektiin".

Elokuvahistoria ei taida isompaa projektia tuntea. Elokuvien määrä on melkoinen, niiden hinta on tähtitieteellinen ja teknologiaa on kehitetty eteenpäin jo pitkän esituotannon aikana. Lisäksi elokuvat kertovat uuden tarinan, joka ei perustu aiempaan materiaaliin. Cameronin mukaan tiimin jo luomat maailmat ja olennot ovat edellistä osaa mielikuvituksellisempia.

Cameron haluaa kertoa tarinansa kokonaan ja kolme osaa alkoi tuntua rajoittavalta, joten näin pääsi käymään. Se väittämä on yhä voimassa, että kukin jatko-osa toimii itsenäisenä tarinana.

Ensimmäinen jatko-osa valmistuu jouluksi 2018 ja loput osat valmistuvat vuosina 2020, 2022 ja 2023. Tämä on tietenkin vain suuntaa-antava tieto. Jatko-osien piti alunperin valmistua vuosina 2014 ja 2015.


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kingsman 2 nappasi C... Suomalaisen metallim... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

dshipgspih

15.04.2016 klo 01.44

Käy niinkuin Haloille, Star Warseille ja muille että paisuu ja paisuu. Kun trilogiamuoto alkoi jo jopa hieman kyllästyttämään niin päätettiinkin että hei tehdään kaikesta 10+ osaista saagaa koska yhden pelin tai leffan aikana ei vaan ehdi kertomaan tarinaa

Hyvä että on kunnianhimoa eikä haluta leikellä (Esim Marvelin kaksiosainen "päätös" hieman huolettaa) mutta mietityttää että minkälainen se Cameronin tarina sitten oikeasti on. Onko ilmaa ja riittääkö studion resurssit pitämään kaikki Cameronin pallot mukana. Jälkikäteenhän Cameronin on helppo todeta että paska siitä tuli koska rahat loppui näyttelijät eivät olleet lojaaleja julkaisijoiden aikataulut olivat tiukat tjsp mitä kuulee jo nykyään kerran kuukaudessa
lainaa
basjikfrb

15.04.2016 klo 10.21

Ei kyl nappaa yhtään, vaikka tykkäsin Avatarista. James Cameron on kyllä legendaarinen jatko-osien tekijä, niin eiköhän sieltä vähintään katsomisen arvoista tule.
lainaa
Seppö

15.04.2016 klo 13.14 7 tykkää tästä

Kiinnostaako Avatar enää yleisöä? Leffat tienasi kyllä yli 2 miljardia, mutta se oli silloin 2009. Jatko-osat olisi pitänyt takoa silloin kun rauta oli kuumaa, eikä joskus 10 vuotta myöhemmin. Avatar ei kuitenkaan ole niitä rakastettuja hitti IP:itä. Jäikö elokuvasta oikeasti muuta jälkeä popkulttuuuriin, kuin "Tanssii Smurffien kanssa"-vittuilu ja 3D-buumi?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova