Tuorein sisältö

Nuket jatkavat murhapuuhia, kun Puppet Master palaa

04.05.2016 klo 17.17 | Luettu: 2718 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kulttimainetta nauttiva kauhuelokuvasarja Puppet Master herätetään henkiin. Edellisestä osasta ei montaa vuotta ole, mutta kuinka moni on kuullut elokuvasta Puppet Master X: Axis Rising? Seuraava leffa on uusi alku, joka tehdään isoa kangasta varten aiempaa isommalla budjetilla. Edes alkuperäisteos vuodelta 1989 ei saanut teatterikiertuetta.

Uuden elokuvan nimi on Puppet Master: The Littlest Reich. Se kertoo hiljattain eronneesta nuoresta miehestä, joka löytää hyvässä kunnossa olevan nuken veljensä jäämistöstä. Hän aikoo myydä nuken alan messuilla, mutta homma mutkistuu, kun mystinen voima herättää kaikki nuket henkiin. Elokuva lupaa tarjota kekseliäitä kuolemia, nyrjähtänyttä huumoria ja fyysisiä tehosteita, joista sarja tunnetaan.

Käsikirjoituksesta vastaa S. Craig Zahler, jonka ohjaama ja kirjoittama länkkäri Bone Tomahawk sai kiitosta viime vuonna. Hän ei tähän tietoon ohjaa.

Tältä näyttää alkuperäinen elokuva (varoitus: verta ja tissit).


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kaikki tahtovat tapp... Kun Guillermo del To... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

DukkeNukkem

05.05.2016 klo 01.37

jeeee! ydinpommit ne vaan murhailee
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova