Tuorein sisältö

Kyllä kansa tietää: Luokkakokous 2 - Polttarit koki jytkyn

07.11.2016 klo 17.25 | Luettu: 6261 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Luokkakokous 2 - Polttarit oli luonnollisesti viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Viiden päivän tulos on lähes yhtä kova kuin ensimmäisellä osalla: 6 000 piletin ero ei ole mainittava, kun reilusti yli 100 000 suomalaista jaksaa vääntäytyä leffateatteriin. Kuten traileri paljastaa, jatko-osan merkittävin myyntivaltti on kuolleen miehen penis. Se on nähtävä!

Vähälle huomiolle jäi kehuttu hirviödraama A Monster Calls. Äidin sairaus surettaa poikaa, jolle synkkä puuhirviö saapuu kertomaan satuja Liam Neesonin äänellä.

Lähes yhtä monta lippua myi The Beatles: Eight Days a Week. The Beatlesin kiertueita käsittelevän dokumentin on ohjannut Ron Howard, jonka uusin fiktiivinen työ Inferno pyörii teattereissa myös.

Saman verran yleisöä sai niinikään Paras ystäväni Truman. Kiitelty espanjalainen draamakomedia kertoo harmaantuneista herroista, jotka muistelevat menneitä. Truman on kolmas pyörä ja koira.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Luokkakokous 2 - Polttarit (83 381) [116 861] |1| - arvostelu
2. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (27 463) [234 556] |3|
3. Doctor Strange (14 474) [57 951] |2| - arvostelu
4. Inferno (7 529) [97 574] |4|
5. Trolls (4 712) [13 383] |2|
6. Jack Reacher: Paluu päämajaan (Jack Reacher: Never Go Back) (3 654) [30 876] |3| - arvostelu
7. Nainen junassa (The Girl on the Train) (3 232) [51 976] |5| - arvostelu
8. Bridget Jones's Baby (2 971) [189 874] |8| - arvostelu
9. Sausage Party (1 607) [14 034] |3|
10. Hymyilevä mies (1 367) [43 250] |10| - arvostelu
...
11. A Monster Calls (1 363) [1 363] |1| - arvostelu
12. The Beatles: Eight Days a Week (1 362) [1 362] |1|
13. Paras ystäväni Truman (Truman) (1 351) [1 839] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Robbie Williams saap... Doctor Strange voi k... >

Keskustelut (4 viestiä)

kriitikonkriitikko

07.11.2016 klo 18.07 6 tykkää tästä

Peltonen kuulostaa tekstissään hieman ylimieliseltä.
"Minä olen elokuvakriitikko, olen siis intellektuellimpi kuin katsojat! Suomalaisilla on huono maku"

Luokkakokous on paska elokuva, mutta en itse ainakaan koe tarpeelliseksi vinoilla muille siitä että he sattuvat kys. elokuvasta pitämään.
lainaa
chvoisdvh

07.11.2016 klo 19.29 4 tykkää tästä

kriitikonkriitikko kirjoitti:
Peltonen kuulostaa tekstissään hieman ylimieliseltä.
"Minä olen elokuvakriitikko, olen siis intellektuellimpi kuin katsojat! Suomalaisilla on huono maku"

Luokkakokous on paska elokuva, mutta en itse ainakaan koe tarpeelliseksi vinoilla muille siitä että he sattuvat kys. elokuvasta pitämään.


Kaipaat:
a) virkamiesmäistä "tässä katsotuimmat elokuvat, suluissa katsojamäärä"
b) valehtelua miten upea leffa kirjoittajan mielestä oli
?

Plus itsekin sanoit että on paska. Siitäkin voi fani loukkaantua, loukkaantuvat silloinkin kun peli sai vain kasin
lainaa
Rehtori

07.11.2016 klo 19.49 4 tykkää tästä

Turha sitä on kaunistellakaan, että vähintään puolet suomalaisista on jonkin asteisia urpoja. ÄO:n keskiarvo kun on keskiarvo, joten noin puolet putoaa sen alle.

Itsehän olen intellektuelli (joten kyllä, ymmärrän ironian ja sen miltä tällainen kommentointi kuulostaa), joten pois minusta moiset. Kunhan tässä horisen turhautumistani ihmisten kykyyn alisuorittaa ja olla ajattelematta omaa pientä (tai isoa) masua pidemmälle.
lainaa
make

07.11.2016 klo 20.44 3 tykkää tästä

Jep, suurin osa ihmisistä on tunnetusti idiootteja, jotka katsovat aivotonta sontaa. Miten muuten nykyisillä TV-kanavilla riittää katsojia?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova