Tuorein sisältö

Parhaat leffat, joita ei ole tehty 2016

13.12.2016 klo 23.59 | Luettu: 4326 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Black List on vuotuinen lista käsikirjoituksista, joista Hollywoodin sisäpiiriläiset pitävät, mutta joihin perustuvien leffojen kuvauksia ei ole aloitettu ainakaan vielä.

Lista ei yritä pistää käsikirjoituksia arvojärjestykseen palkintogaalojen tyyliin, vaan nostaa pidetyt tekstit esille. Koko lista löytyy täältä. Eniten ääniä saaneiden tekstien juonikuvaukset on suomennettu tähän:

1. BLOND AMBITION
80-luvun New Yorkissa Madonnalla on vaikeuksia saada ensimmäinen albumi julkaistua. Julkisuus, romantiikka ja alan naiskuva tuottavat päänvaivaa.

2. LIFE ITSELF
Useasta sukupolvesta kertova rakkaustarina sitoo yhteen lukuisten hahmojen kohtalot. Hahmot tapaavat toisensa vuosikymmenten aikana muun muassa New Yorkissa ja Espanjan maaseudulla.

3. THE OLYMPIAN
Tositarina soutajasta, joka yrittää päästä vuoden 1984 olympialaisiin altavastaajan asemasta. Valmentaja, isä ja morsian ovat keskeisiä hahmoja.

4. THE POST
Pentagonin paperit kohahduttivat ennen Watergate-skandaalia. Elokuva kertoo, kuinka Washington Postin tulokas Katharine Graham ja veteraani Ben Bradlee ratkaisivat erimielisyytensä ennen lehtijuttua, joka muutti heidän elämänsä.

5. VOYAGERS
Kosminen rakkaustarina Carl Saganista ja Ann Druyanista. (Sagan oli tiedemies ja Druyan on tuottaja, jonka tv-sarjassa Cosmos Sagan esiintyi.)

6. IN THE BLINK OF AN EYE
Universumin ja ihmiskunnan historia käydään läpi. Kolme toisiinsa liittyvää tarinaa kyseenalaistavat elämän, kuoleman, rakkauden, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden luonteen.

7. O2
Nainen nimeltä Charlie herää kryoarkusta, eikä hän tiedä, miten hän sinne joutui. Pois on päästävä ennen kuin happi loppuu.

8. UNTITLED LAX MANDIS PROJECT
Elokuva-alaan turhautunut pikkupomo joutuu tekemään yhteistyötä sen henkilön kanssa, joka pakottaa hänet kyseenalaistamaan kaiken. (Tämä saattaa olla leffan todellinen nimi. Lax Mandis on nimiväännös Max Landisista.)

9. DARK MONEY
Tositarina nuoresta pörssikeinottelijasta, joka päätyy miljardööri Steve Cohenin leipiin ja historian isoimman sisäpiirikauppaskandaalin keskelle.

10. LETTERS FROM ROSEMARY KENNEDY
Rosemary Kennedy kärsi oppimishäiriöstä ja oudosta käytöksestä. Hänen poliitikkoisänsä Joseph P. Kennedy oli niin huolissaan suvun maineesta, että tyttöä piiloteltiin laitoksissa ja hän päätyi kokeellisen lobotomialeikkauksen uhriksi.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Aquamanin oma leffa ... Chris Evans on tohto... >

Keskustelut (2 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

14.12.2016 klo 10.48

Ehkä parempi näin, ettei julkaistu. Noi juonethan on toinen toistaan pahempaa roskaa.
lainaa
pikkuarska

Rekisteröitynyt 20.03.2008

14.12.2016 klo 15.28

Lichi kirjoitti:
Ehkä parempi näin, ettei julkaistu. Noi juonethan on toinen toistaan pahempaa roskaa.


Jaa kyl miusta Rose K. kuulostaa oskariehdokkaalta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova