Tuorein sisältö

Turun linnut eivät pidä Ruisrockista

28.03.2008 klo 11.14 | Luettu: 2820 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun maineikas rock-tapahtuma Ruisrock järjestetään Ruissalon saaressa, joka on suurelta osin luonnonsuojelualuetta. Lähes koko saari kuuluu EU:n Natura-hankkeen alaisuuteen. Vuodesta toiseen rockin ja luonnonsuojelun välinen kuilu on uhannut Ruisrockin järjestämistä. Tuorein selvitys toteaa lintujen olevan vähemmän rokkihenkisiä. Turun ympäristönsuojelutoimisto luonnehtii uudessa Ruissalo-selvityksessään Ruisrockin vaikutuksia linnustoon hälyttäviksi.

Erityisen kohtalokas rokkitapahtuma on myöhään pesiville lajeille ja uusintapesijöille. Tutkimuksen mukaan kaikki seuratut pesinnät ovat tapahtuman aikana epäonnistuneet festivaalialueella. Festarit haittaavat erityisesti valkoposkihanhien ja pikkulepinkäisten elämää. Tapahtuma-alueen ulkopuolella ainakin uuttukyyhkyn pesintä häiriintyy.

Toisaalta lintujen pesintään vaikuttavat myös mm. peltojen tehotuotanto, luonnon monimuotoisuuteen tähtäävä metsänhoito, steriili golfkenttä, niittyjen umpeenkasvu, pedot, ihmisten ulkoilu, autot, suuret laivat ja Neste Oilin Naantalin öljynjalostamo. Kaikkea ei voi laittaa rockin syyksi.

Selvitys tuodaan ensi tiistaina Turun ympäristö- ja kaavoituslautakuntaan. Ruisrock-tapahtumaa järjestävä Vantaan Festivaalit Oy saa jälleen odottaa mahdollisia huonoja uutisia, jos ei tulevaksi kesäksi niin seuraavaksi. Mutta kuka suojelee rokkikansaa?

Lähde Turun Sanomat







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kohutanssija väittää... Japanin rokkareita r... >

Keskustelut (1 viestiä)

Janne

31.03.2008 klo 09.33

Jos Raumanmeren juhannuskin ollaan siirtämässä Poriin, niin eiköhän Ruisrockinkin voisi siirtää vaikkapa Tampereelle.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova