Tuorein sisältö

Avaruuspirut, paskalakit ja langenneet enkelit jäivät Disneyn jalkoihin Suomessa

27.03.2017 klo 16.00 | Luettu: 2420 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö oli katsotuin elokuva Suomessa toisenakin viikonloppunaan. Yli 115 000 tikettiä on mennyt kaupaksi.

Tieteisjännäri Life jäi kauas taakse, mutta oli katsotuin uutuus. Jake Gyllenhaalin, Ryan Reynoldsin ja kumppaneiden näyttelemät astronautit tutkivat Marsista peräisin olevaa näytettä, joka paljastuu hirviömäiseksi.

Paskalakit pyörillä on tuhma komedia moottoripyöräpoliiseista. Leffalla ei ole paljoa yhteistä alkuperäisen tv-sarjan CHiPs'in kanssa, vaan se yrittää keksiä pyörän uudelleen kuten 21 Jump Street -elokuva teki.

The Salesman kertoo pariskunnasta, jonka elämä muuttuu, kun naisen kimppuun hyökätään. Iranilainen draama voitti vieraskielisen elokuvan Oscarin. Ohjaaja Asghar Farhadin aiempi työ Nader ja Simin: Ero teki samoin.

Langennut on teinifantasia, jossa tytöllä on jälleen kerran kaksi ihailijaa. Molemmat ovat langenneita enkeleitä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast) (39 216) [115 678] |2| - arvostelu
2. Life (7 705) [7 705] |1|
3. Kong: Pääkallosaari (Kong: Skull Island) (6 456) [46 428] |3| - arvostelu
4. Vaiana (Moana) (6 283) [127 327] |6| - arvostelu
5. Saattokeikka (5 680) [38 191] |3| - arvostelu
6. Logan (5 161) [75 327] |4| - arvostelu
7. La La Land (3 376) [228 709] |11| - arvostelu
8. Tom of Finland (3 305) [75 960] |5| - arvostelu
9. Paskalakit pyörillä (CHiPs) (3 093) [3 093] |1|
10. Smurffit: kadonnut kylä - ennakkonäytökset (Smurfs: The Lost Village) (2 931) [2 931] |-|
...
16. The Salesman (Forushande) (1 505) [1 523] |1|
17. Langennut (Fallen) (1 312) [1 562] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Power Rangers haasto... Päivän pila: Batmani... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova