Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö

Ensi-ilta: 17.03.2017
Genre: Fantasia, Komedia, Musikaali
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

19.03.2017 klo 16.00 | Luettu: 3722 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaunottaren ja hirviön (1991) epäkohdat ovat ominaisuuksia, jotka tuovat ydinsatuun ulottuvuuksia. Niiden myötä leffan jaksaa katsoa 30 kertaa. Belle on psykoosiin ajautuva, Aspergerin oireyhtymästä, skitsoidisesta persoonallisuushäiriöstä ja Tukholman syndroomasta kärsivä furry ja kaappihomon symboli, joka pettyy karvaasti karhunsa todelliseen muotoon ja siksi (vanhan Mad-parodian mukaan) rakastuu Notre Damen pallinaamaan. Disneyn uusilla versioilla on tapana korruptoida tarinoiden varsinainen ydin ja niiden persoonallisuus. Verenpaineeni nousi, kun näin "kolmiulotteisen" rouva Pannun, joka on peruspannu huulipunalla, ja uuden Lumiére-kynttelikön, joka on yksityiskohtainen, levoton ja sekava kuin Transformers-robotit. Jos piirrettyjen sivuhahmot ovat kuin kissanpentuja sylissäsi, nämä CGI-friikit ovat kuin - en edes tiedä. Kullattuja, lapioon liimattuja korvasieniä, jotka lähestyvät naamaasi vauhdilla?

Muilta osin Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö on yllätys. Ilahduin heti havaitessani aivotoimintaa. Ne epäkohdat saa selittää: leffa näyttää, minkälainen prinssi muuttuu kirotussa linnassa kyräileväksi pedoksi ja mainitsee, miten hallitsija linnoineen voi unohtua. Koska tarina profiloituu pykälää kypsemmäksi, hyväksyin Belleä näyttelevän Emma Watsonin sarkastisen hymyn, jota pelkäsin etukäteen. Tämä Belle ei ole romaaneihin katoava haihattelija, joka vie kirjakaupan vararikkoon ilmaisnäytteillä, vaan nuori älykkö, joka olisi mielellään lukenut muutakin, kuin pikkasen kappelin pienen kokoelman. Hirviö on huonolla tuulella Bellen vangitessaan, mutta hän on oppinein uros, jonka Belle on tavannut. Leffa saa tunaroida kattavasti, kun syy rakastua sentään löytyy. Hirviön sivistyneisyys myös perustelee sen, miksei hän ole yhtä energinen kuin piirrosrakki.

Reilun tuomion antaminen on puolimahdotonta mainitun 30 katselukerran jälkeen. Kun uutuus imitoi edeltäjää, se tekee kaiken kehnommin, jos ei kehnosti. Editointi, näytteleminen ja laulaminen ovat kömpelömpää sorttia, eikä kamera taaskaan ole oikeassa kulmassa, tai tarpeeksi lähellä hahmoa. Kun hirviö vaikuttaa fiksulta, leffa rakentaa omaa identiteettiä, mutta mitäs jos hän porsastelee ruokapöydässä kuin alkuperäinen apina? Yritin tukahduttaa vastalauseen päättelemällä, ettei hirviö voi kourillaan käyttää lusikkaa. Ajatus kuitenkin johti vaatimukseen: uusi versio voisi olla toisenkin pykälän kypsempi, jos se painottaisi, että hirviö on tavallaan turhautunut invalidi. Leffa on 45 minuuttia piirrettyä pidempi selittääkseen tällaiset asiat, joten vaatimus ei ole kaukaa haettu.

Söpö, ihan kiva Watson joutuu katselemaan kammottavimpia mööpeleitä. Sekava "Be Our Guest" -laulu ei niiden arvoa kasvata. Hirviön seurassa Watson antaa tarvittavia signaaleja: vankeutensa ikuisuuteen Belle ei usko, vaan hän katsoo vapaaehtoisesti, jos pienin varauksin baritonilla artikuloivaa seksipetoaan. Bellen kotikylä on klassisia musikaaleja mukaileva karnevaali. Luke Evans kilpakosija Gastonina ja Josh Gad hänen kätyrinään Lefouna eivät ota roolejaan vakavasti, kuten ei ole tarpeen. Gaston olisi hurmuri, ellei hän olisi ylimielinen psykopaatti ja niin tyhmä, ettei hän ymmärrä ympärillään kiehnäävän Lefoyn olevan umpihomo. Jos Gastonin laulu alunperin alusti konfliktia hupailun varjolla - Gaston on iso, karvainen alfauros - on pienen posliini-Gastonin ympärille väsätty cosplayshow värikäs ja hauska ja ehkä tämä riittää. Maleficent teki Prinsessa Ruususen tunnuslaulusta pedofiiliversion ja Viidakkokirja laittoi väsyneet ukot yskimään ulos klassikkorallit, joten vähästä ei pidä nipottaa.

Vaatekaapilla ja pianolla ei ole silmiä, vaan niiden muut ulottuvuudet imitoivat kasvoja. Tämä on niin helvetillisen kamalaa, että uskoakseni nautin asiasta. Musikaalit ovat tunnetta. Ne ovat impressionismia. Klassikkojen suuriin epäkohtiin ei ole tapana jumiutua, mikäli pyörä pyörii ja musikaalinumeroiden merkitykset avautuvat moitteetta. Jumiuduin epäkohtiin ja taistelen yhä nipotushalua vastaan, mutta jos sovimme, että tämä on oheistuote eikä haastaja, tämän pussilakanasetin siunaan. Kaikki ei ole kierrätystä ja vaikka olisikin, tämä olisi silti kaikkien aikojen kallein musikaali ja osa tuotantosuunnittelusta on ylvästä. Lähes fotorealistinen karvaturri romanssin osapuolena on eksoottisempi asia kuin on esimerkiksi Viidakkokirjan edistyksellinen mutta pitkästyttävä fotorealismi.

Itsesuojeluvaisto käski boikotoida Disneyn kierrätyksiä ja Twilight-elokuvia, mutta masokismin ansiosta jaksoin Bill Condonin ohjaamiin sellaisiin saakka ja se kannatti.


Gad on leffan valopilkkuja. Elokuvassa Pixels Gad iskee ohimennen punapukuisen videopelisoturin. Jos Kaunotar ja hirviö tienaa miljardin, voin kirjoittaa Gadille vastaavan, tuttuun brändiin turvautuvan, käytyjä polkuja kulkevan, mutta samassa hengessä pienen ylimääräisen askeleen ottavan musikaalin, jossa hän näyttelee ulottuvuusportin toiselle puolelle astuvaa diplomaattia, joka ajautuu ongelmiin, mutta saa tukea kuningattaren henkivartijalta. Tämä on vain haave, muttei vitsi; näen leffan sieluni silmin.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vaiana... Hell or High Water... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

25708

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova