Tuorein sisältö

David Bowien tähdittämä Labyrintti saa jatkoa

18.04.2017 klo 13.45 | Luettu: 3514 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

80-luvun fantasiaelokuva Labyrintti eli Labyrinth saa itsenäisen jatko-osan. Lähteet painottavat, että uusi elokuva sijoittuu tuttuun maailmaan, muttei ole uusi versio. (Vuosi sitten puhetta oli uudesta versiosta.)

Alkuperäisessä elokuvassa Jennifer Connellyn näyttelemä teinityttö yrittää pelastaa veljensä, jonka David Bowien näyttelemä peikkokuningas on kidnapannut. Tytön on selvittävä labyrintistä, joka on täynnä omituisia otuksia. Leffa jäi muppettien luojan Jim Hensonin viimeiseksi täyspitkäksi ohjaukseksi.

Edesmenneelle Bowielle ei etsitä korvaajaa. Ainoa paljastus uudesta tarinasta on se, ettei peikkokuningas esiinny siinä.

Uuden elokuvan ohjaa Fede Álvarez, jonka töitä ovat Evil Deadin uusi versio ja kiitelty jännäri Don't Breathe. Ne ovat karua kamaa, mutta Labyrintti on yksi miestä eniten inspiroineista elokuvista.

Hän paneutuu projektiin, kunhan hän selviää jännäristä The Girl in the Spider's Web, joka perustuu Lisbeth Salanderista kertovaan romaaniin Se mikä ei tapa.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Päivän pila: Han Sol... Slayerin Tom Araya k... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

18.04.2017 klo 17.01 1 tykkää tästä

Kuulostaa pahalta, ehkä siinä on peikkokuningatar, jota esittää tietenkin Queen Latifah.
lainaa
ndksclhioewg

18.04.2017 klo 20.40

Sääli että BB Kingin, Berryn, Jacksonin yms musiikkeja ei voi uudelleenlämmitellä samalla tavalla kuin näitä ikivanhoja (ja ihkauusia) leffoja
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova