Tuorein sisältö

Kauhutrilogia pyytää käymään leffassa kerran kuussa

14.07.2017 klo 22.52 | Luettu: 2260 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

20th Century Fox kehittelee elokuvatrilogiaa nimeltä Fear Street, joka - tämänhetkisen suunnitelman mukaan - toimii samalla lailla kuin elokuvasarjat toimivat ennen tv-sarjojen keksimistä. Kolme osaa kuvataan yhtäaikaa ja episodit saapuvat teattereihin kuukauden välein.

Trilogia perustuu R.L. Stinen kirjoihin, jotka on suunnattu teineille ja nuorille aikuisille: tarinat ovat julmempia kuin Stinen Goosebumps-kirjoissa, jotka on suunnattu vielä nuoremmille. Fear Street -kirjoissa on nähty yliluonnollisia kauhuja ja murhamysteereitä.

Trilogiasta on vastuussa Leigh Janiak, joka on ohjannut kauhujännärin Honeymoon ja muutamia Scream-sarjan jaksoja. Foxilla on kolme käsikirjoitusta, joiden työstämistä jatketaan Janiakin johdolla.

Tarinat saattavat olla itsenäisiä, mutta ne sijoittuvat fiktiiviseen Shadysiden kaupunkiin ja osa hahmoista pysyy samoina. Trilogia saattaa siis olla modernin elokuvauniversumin alku.

Goosebumps-kirjojen sisältö heräsi henkiin samannimisessä komediassa, joka saa jatko-osan ensi vuonna.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mamma Mia 2 värväsi ... Jenni Vartiainen ja ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova