Tuorein sisältö

Pixar tuo fantasian keskiajalta mälsään nykyaikaan

15.07.2017 klo 11.11 | Luettu: 2431 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Disneyn D23-tapahtumassa on puhuttu uudesta Pixar-elokuvasta, jonka työnimi Suburban Fantasy World on melko kuvaava. Leffa kertoo maailmasta, jossa taikuus on mahdollista ja jossa elää yhä haltioita, peikkoja, lohikäärmeitä, yksisarvisia, keijuja ja muuta satumaista; kaikkea, mitä voisi esiintyä pakun kyljessä 70-luvulla. Taikuus on vaivalloista, joten maailma on alkanut muistuttaa omaamme. Yksisarvinen esimerkiksi on roskiksia tonkiva haittaeläin.

Vetovastuussa on Dan Scanlon, joka on toinen Monsterit - yliopiston ohjaajista. Elokuva on hänelle henkilökohtainen. Hän menetti isänsä ollessaan nuori, eikä hän veljensä kanssa kuullut isänsä ääntä, ennen kuin myöhemmin elämässä kasetin saadessaan. Isä sanoi kasetilla vain "bye", mutta veljekset pitivät hetkeä maagisena. Elokuva vastaavasti kertoo kahdesta teinipojasta, jotka menettävät isänsä ja lähtevät taianomaiselle matkalle viettääkseen vielä yhden päivän hänen kanssaan.

Suunnitelman mukaan elokuva valmistuu vuonna 2020 tai 2021, mutta Pixar tunnetusti siirtelee päiviä.

Lähteet: Slashfilm, Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Yksinkertainen keino... Räyhä-Ralf kohtaa ka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova