Tuorein sisältö

Fast & Furious 9 lykkääntyy: kulisseissa riidellään taas

05.10.2017 klo 23.45 | Luettu: 6289 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Fast & Furious 9 lykkääntyy vuodella, eli saapuu teattereihin vasta huhtikuussa 2020.

Tyrese Gibson ilmeisesti tiesi tämän jo viime kuussa. Hän kirjoitti julkisen viestin Dwayne Johnsonille, joka ei vastannut hänen yhteydenottoihinsa. Gibson ei halua, että Johnsonin hahmo Hobbs saa oman elokuvan ennen yhdeksättä osaa.

Gibson vakuutteli, että hän pitää Johnsonista. Uudessa, alta löytyvässä viestissä hän on hyökkäävämpi. Hän syyttää Johnsonia sarjan omimisesta. Hän antaa ymmärtää, ettei edes Jason Stathamin näyttelemä Shaw mahdu Hobbsin elokuvaan, vaikka hahmojen yhteisestä seikkailusta on puhuttu.

Fast & Furious 9 ja 10 ovat ainoita virallistettuja elokuvia.

Muuta tapahtunutta:

Johnson hikeentyi edellisen osan kuvauksissa ja kutsui nimeltä mainitsemattomia miespuolisia tähtiä nössöiksi (candy ass). Johnsonin mukaan osa hänen hahmonsa vihasta kahdeksannessa leffassa on aitoa. Myöhemmin hän totesi, että ainahan perhe riitelee.

Michelle Rodriguez vihjasi, että hän jättää sarjan, elleivät naispuoliset hahmot saa lisää tekemistä. Myöhemmin hän kuvaili Vin Dieseliä vahvojen naisten tukijaksi ollessaan muikistelevan Dieselin kuristusotteessa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Mummyn aloittama... Kuuntele Sara Forsbe... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

TheRock88

06.10.2017 klo 02.27 3 tykkää tästä

Noh ennemmin minä Johnsonin elokuvia katselen kuin tämän tyrese gibsonin, kuka on muutenkin pelkkä sivuhahmo. Ja koko fast saaga voisi jo muutenkin loppua. Aivan kauheita elokuvia. Tämän Hobbs elokuvan voisin vaikka katsoakin.
lainaa
Huuh

06.10.2017 klo 16.46

"One last ride" sanoivat
lainaa
npfbpihwepgih

06.10.2017 klo 17.20

Ei tullut tarpeeksi Oscareita niin totta kai täytyy miettiä hommaa uusiksi. Seuraavaan Scorcese ohjaamaan, Spielberg kirjoittamaan ja Tom Hanks ja Cate Blanchett pääosiin undercover-kyttinä, Meryl Streep on pahis
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova