Tuorein sisältö

Ant-Man on lipputuloissakin Marvelin pienin sankari

09.07.2018 klo 21.45 | Luettu: 2367 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ant-Man and the Wasp oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Avaustulos on heikompi kuin muiden Marvel-leffojen ensimmäisillä jatko-osilla, mutta toisaalta 19 miljoonaa dollaria parempi kuin Ant-Manilla, joten Marvel juhlii jälleen. Lentävä ja kutistuva The Wasp oli viimeinen alkuperäinen Avengers-sankari, joka ei ollut päässyt isolle kankaalle. Elokuvassa on sekä alkuperäinen versio että hänen tyttärensä.

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä debytoinut The First Purge kertoo, kuinka julma "Puhdistuksen yö" -perinne alkoi ja vihjaa vahvasti, että maa on oikeastikin menossa arveluttavaan suuntaan. Viiden päivän tulos on samaa luokkaa kuin aiempien osien kolmen päivän tulos. Syksyllä aihetta jatkaa tv-sarja.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Ant-Man and the Wasp (76,0) [76,0] |1| - arvostelu
2. Ihmeperhe 2 (The Incredibles 2) (29,0) [504,3] |4|
3. Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom) (28,5) [333,3] |3| - arvostelu
4. The First Purge (17,1) [31,0] |1|
5. Sicario: Day of the Soldado (7,3) [35,3] |2| - arvostelu
6. Uncle Drew (6,6) [29,9] |2|
7. Ocean's 8 (5,2) [126,7] |5| - arvostelu
8. Kiinni jäit! (Tag) (3,1) [48,3] |4|
9. Won't You Be My Neighbor? (2,5) [12,3] |5|
10. Deadpool 2 (1,6) [314,5] |8| - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< John Wick "valmistau... Johnny Deppin poika ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova