Tuorein sisältö

Rantapummi Matthew McConaughey on virallisesti tarkoitus nähdä pilvessä

07.09.2018 klo 18.53 | Luettu: 2800 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Surffaajajätkästä Oscar-voittajaksi kehittynyt Matthew McConaughey osoittaa teoriassa taantumuksen merkkejä, mutta kunnianhimo on yhä kohdillaan. Hän rellesti elokuvassa Gold ilman housuja, mutta lihoi roolia varten ja kurinalaisesti karisti kilot. Ensi vuonna hän näyttelee ohuessa yläpilvessä hihittelevää rantapummia komediassa The Beach Bum, mutta sekin on terävä uravalinta, sillä ohjaaja ja kirjoittaja Harmony Korine sai kiitosta edellisellä työllään Spring Breakersilla. Kulttileffaksikin kuvailtu Spring Breakers tarjosi turhapuromaisen rentturoolin James Francolle, joka tempaisi suorituksella pari palkintoa.

Rantapummin tarusta ei ole tarjolla liikaa tietoa, mutta McConaugheyn näyttelemä Moondog on rajusti yli-ikäinen nuori kapinallinen, jonka seikkailut ovat mainoslauseen mukaan hilpeitä ja piristävän omalaatuisia. Kulttikamaa tästä tulee väistämättä, sillä Korine tahtoo esittää tätä teattereissa, jotka ovat täynnä kannabiksen savua. Muutamassa kymmenessä amerikkalaisessa teatterissa se kuulemma onnistuu.


Kuvauksissa ei oikeasti pössytelty? McConaughey luuli niin, mutta yksi vastanäyttelijöistä on Snoop Dogg.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ovatko Kimin someen ... Klassinen kyttäsarja... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova