Tuorein sisältö

Milla Jovovichin Monster Hunteriin liittyi kovia ukkoja

28.09.2018 klo 15.27 | Luettu: 1158 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Toimintaroolipelisarja Monster Hunter on Capcomin tuotantoa Resident Evil -kauhupelien tavoin. Milla Jovovichin tähdittämät ja hänen puolisonsa Paul W.S. Andersonin ohjaamat ja kirjoittamat Resident Evil -elokuvat menestyivät hyvin ja nyt yhteistyö jatkuu Monster Hunterin merkeissä. Kuten aiemmin, elokuvasarjan on määrä laajentaa brändiä, eikä kopioida pelejä suoraan.

Mukaan ovat liittyneet Ong-bak-elokuvien ihmenyrkki Tony Jaa, eläköitynyt Hellboy Ron Perlman ja rap-artisti T.I. Harris, joka on nähty mm. Ant-Man-elokuvissa.

Nimi ja lajityyppi kertovat peleistä olennaisimman: fantasiahirviöitä metsästävät sankarit kehittyvät yhä voimakkaammiksi. Muutaman vuoden takaisen juonikuvauksen mukaan elokuvat kertovat toisessa ulottuvuudessa vierailevista ihmisistä ja myöhemmin maapallolle hyökkäävistä hirviöistä.

Jovovich näyttelee naispäähenkilöä, jonka nimi on Artemis. Jaa tulkitsee miespäähenkilöä, joka tunnetaan vain "Metsästäjänä" (The Hunter). Harrisin hahmo on tarkka-ampuja nimeltä Link. Perlman näyttelee "Amiraalia" (Admiral), mikä on ilmeisesti lempinimi, vaikka mies johtaa tiimiä. Kuvaukset alkavat ensi kuussa.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nakkia (ei nakkiaan)... Gene Simmons ja Paul... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

29.09.2018 klo 19.43 2 tykkää tästä

"Resident Evil -elokuvat menestyivät hyvin"

Anteeksi mitä? Maksoiko joku niiden näkemisestä?
lainaa
nwvoincaoin

30.09.2018 klo 10.11 1 tykkää tästä

kylla niita tehtiin 6 reilussa vuosikymmenessa. kovat saldot verrattuina bondeihin star warseihin transformerseihin. itekin katoin kaikki julkaisuviikolla teatterissa paitsi ne suoraan dvdlle menneet ostin julkaisuviikolla kaupasta. herattaa toivoa etta nama monster hunterit olis yhta melkeinhyvia
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova