Tuorein sisältö

Nakkia (ei nakkiaan) näytellyt Seth Rogen säilötään jälkipolville kuin suolakurkku

28.09.2018 klo 13.55 | Luettu: 2404 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Seth Rogen nähdään kaksoisroolissa nimeämättömässä komediassa, jonka tuottaa Sony.

Elokuva alkaa, kun Rogenin tulkitsema perheenisä Herschel Greenbaum saapuu Yhdysvaltoihin vuonna 1918 haaveillen paremmasta elämästä. Arki tuottaa vaikeuksia, mutta hän saa töitä elintarviketehtaalta. Eräänä päivänä hän tippuu maustekurkkujen sekaan, joten hänet säilötään sadaksi vuodeksi. Uskottavuus ei ole aikamatka- ja aikakapselifantasioiden ydinominaisuus, joten ehkä tämäkin idea menee läpi.

Mies ei ole vanhentunut päivääkään herätessään nykyajassa. Tiedossa on kulttuurien yhteentörmäys, kun hän tutustuu lapsenlapsensa lapseen Ben Greenbaumiin, jota Rogen myöskin näyttelee. Ben on suvun viimeinen jäsen ja tyyni nörtti, jonka jutuista Herschel ei tajua alkeitakaan.

Tuotanto alkaa ensi kuussa. Ohjaajan pallille pääsee Brandon Trost, joka on monien Rogenin ja hänen kavereidensa elokuvien kuten The Disaster Artistin ja The Interviewin kuvaaja.

Rogenin ja Sonyn edellinen lapsi on animaatio Sausage Party, jossa Rogen lainasi äänensä nakille.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Harley Quinn palkkas... Milla Jovovichin Mon... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova