Tuorein sisältö

Venomia seuraava leffa on Morbius

11.10.2018 klo 01.02 | Luettu: 3358 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tuottaja Avi Arad kertoo, että Morbius, "elävä vampyyri", on ehdottomasti seuraava Spider-Manin vastustaja, joka saa oman elokuvan. Nämä leffat sijoittuvat jatkumoon, jonka Venom aloitti menestyksekkäästi. Morbiuksen kuvaukset alkavat mahdollisesti jo helmikuussa, mutta suunnitelma ei ole täysin valmis.

Oscar-voittaja ja hallitseva Jokeri Jared Leto kiinnitettiin päärooliin aiemmin tänä vuonna. Ohjauksesta vastaa Daniel Espinosa, jonka uusinta sci-fitrilleriä Lifeä virheellisesti epäiltiin Venomin esiosaksi.

Tohtori Michael Morbius yrittää parantaa oman verisairautensa vampyyrilepakkojen geeneillä. Hän alkaa himoita ihmisten verta ja hän saa valikoiman muitakin vampyyrimäisiä voimia ja heikkouksia, mutta yliluonnolliset säännöt eivät koske häntä. Marvelin sarjakuvissa esiintyy myös "aitoja" vampyyreitä (joita Blade jahtaa).

Aradin mukaan Leto on kiinnostunut roolista vastaavalla tavalla kuin Tom Hardy on innostunut Venomista. Näitä näyttelijöitä ei saa mukaan mihin tahansa, mutta he lähtevät innolla tekemään omaa juttuaan.

Black Catin ja Silver Sablen yhteinen elokuva jakaantui kahdeksi projektiksi. Kraven Saalistajan leffa on kehitteillä myös.

Lähde: Collider

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Disneyn uuden Aladdi... Helppo tapa säästää ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

gnwovbodcpaoj

11.10.2018 klo 07.27 1 tykkää tästä

vain hamispahisgalleria sopii tahan. milloin dc kopioi tamankin ja batmanin pahikset alkavat saada omia leffojaan. ne vasta voisivatkin toimia koska sekopaista liki kaikki ovat syntyneet ihan ilman battiksen apua. kaksinaaman pingviinin black maskin mafiasotaa vois ihan onnistua samalla kun arvuuttaja ja variksenpelatti tekevat ihmiskokeitaan. ja kunnon k18 jossa kidutus ja muu sadimi ja psykopaattius paasevat loistamaan
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova