Tuorein sisältö

Lisää Roope Salmista televisioon, nyt Myyrän muodossa

06.11.2018 klo 15.23 | Luettu: 3148 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Roope Salminen juontaa "maailman koukuttavinta" seikkailuformaattia Myyrää (The Mole).

Ohjelmassa 11 toisilleen tuntematonta, tavallista suomalaista lähtee juontaja Roope Salmisen johdolla elämänsä seikkailuun Meksikoon. Tehtävänä voi olla esimerkiksi kaupunkihaaste, laskuvarjohyppy tai ralliauton takapenkillä käytävä tietovisa.

Kilpailijoiden tavoitteena on onnistua yhdessä tehtävissä ja kasvattaa näin rahapottia, jonka seikkailun päätteeksi vain yksi heistä voittaa itselleen.

Yksi kilpailijoista on kaksoisagentti eli Myyrä, jonka tehtävänä on sabotoida tehtäviä ja pitää rahapotti mahdollisimman pienenä. Kanssakilpailijat yrittävät parhaansa mukaan päätellä, kuka heistä voisi olla tuo kapuloita rattaisiin pistävä alisuoriutuja - eli Myyrä.

Myyrä alkaa tammikuussa MTV3:n ohjelmistossa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

oon monella tapaa onnekas jätkä. oon saanut olla pienenä osana mukana tekemässä upeita ohjelmia aina enbuske veitola & salmisesta putoukseen, käynyt mökkireissuilla, vetänyt hatusta, välttänyt jäätymistä ja niin kuin ystäväni minulle jaksavat vielä vuosia myöhemmin muistuttaa, myös juontanut kulttiklassikko hittikärpästä. tänään julkistettiin #MYYRÄ, joka on rehellisesti sanottuna se ohjelma, jota itse katsoisin omista ohjelmistani kaikista mieluiten. kun kuulin mysteeriä, seikkailua, juonittelua ja sairaita stuntteja yhdistävästä formaatista, ilmoitin @markokarvo’lle maikkarilta, että se on sitten minä joka tätä lähtee juontamaan. että teen mitä vaan tarvii ja väännän aikatauluni silleen että pystyn tän tekemään. jos putous toteutti lukioikäsen näyttelijäroopen ison unelman, niin Myyrän myötä toteutuu seikkailuohjelmia tapittaneen pikku-roopen lapsuudenunelma. tammikuussa selvitetään yksi asia: #kukaonmyyrä!? tästä tulee aivan sairasta! puku ja paita loistavat #oscarjacobson & #stenstroms ????????????

Henkilön Roope Salminen (@roopesalminen) jakama julkaisu


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tänään tv:ssä: katu-... Night of the Living ... >

Keskustelut (2 viestiä)

GabeWalker

Rekisteröitynyt 08.05.2017

06.11.2018 klo 23.43 2 tykkää tästä

Kuka hullu menee Meksikoon, siellä on hyvin vaarallista! Toivottavasti vakuutukset on kunnossa ja kaikki säilyvät hengissä.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

07.11.2018 klo 06.20

Tässä lisää tehtäväideoita: huumemuulina toimiminen, meksikolaisten salakuljettaminen usaan, huumeparonin pidätys, kokaiinitehtaassa vierailu, paikallisten erikoisuuksien kokeilu (esim. aasi).
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova