Tuorein sisältö

Miten elämä muuttui Nightwish-pestin myötä, Floor Jansen?

11.11.2018 klo 20.02 | Luettu: 3422 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Nightwishin laulaja Floor Jansen on ollut bändin vakituinen jäsen vuodesta 2013 lähtien.

Ennen Nightwishia Jansen vaikutti bändeissä kuten After Forever ja ReVamp.

FaceCulturen haastattelussa Floor on kertonut, mikä hänen elämässään muuttui Nightwish-pestin myötä.

Floorin mukaan lähes kaikki muuttui, seurustelusuhdetta myöten. Soitto (Tuomas Holopaiselta) käänsi kaiken ylösalaisin. Asuinpaikka ja maa vaihtuivat kaiken muun ohella.

"Kuuden vuoden takaiseen aikaan, lähes kaikki on muuttunut"

Floor painottaa henkilökemioiden merkitystä, varsinkin kun kurkotellaan korkealle - sille kuuluisalle seuraavalle portaalle.

Floorin suhde bändikavereihin on ollut hyvä alusta lähtien. Luonnollisesti tunteet ovat vuosien myötä vain vahvistuneet. Samalla Floor on saanut lisää itsevarmuutta.

Nightwish on parhaillaan Euroopan kierroksella. Suomessa bändi soittaa seuraavan kerran joulukuun puolivälin tienoilla.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tänään tv:ssä: Disne... Joskus huhut pitävät... >

Keskustelut (1 viestiä)

Ristok80

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.11.2018 klo 23.40

Kunhan ei Holopainen mene ihastumaan Flooriin ja taas alkaa paskamyrsky...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova