Tuorein sisältö

Synkkää darkwavea: Aeronaut V luottaa analogisyntikoiden rätinään ja tunteenpaloon

30.01.2019 klo 14.50 | Luettu: 1992 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Tamperelainen Aeronaut V -yhtye on julkaissut ensimmäisen musiikkivideonsa Into Two, jolla puretaan hajonneiden elämänpalasten kokoamista takaisin yhteen. Yhtye ammentaa musiikilliset vaikutteensa 80-luvun alun elektronisesta musiikista ja kietoo ne analogisyntetisaattoreiden rätinään.

Musiikin päälle nousee laulaja Arttu Järven tummanpehmeä laulu, jonka taustalta löytyy käänne jos toinenkin. Yhtye on luonut musiikkiaan Järven monta vuotta kestäneen loukkaantumisen lomassa, jonka aikana häntä on leikattu kuusi kertaa. Kolmen vuoden rankan toipumisjakson jälkeen elämä osasi kuitenkin tarjota uusia iskuja.

Kappaleessa Into Two Arttu purkaa omakohtaisia kokemuksiaan ja tuntojaan luopumisesta, surusta, pettymyksistä ja muutoksen hyväksymisestä.

"Alkushokin jälkeen kesti yllättävän kauan ennen kuin ymmärsi, miten kovista paikoista onkaan selvinnyt, ja miten pienistä palasista oma elämä ja jaksaminen oli rakennettava uudelleen", Arttu kertoo.



Yhtye sai alkunsa vuonna 2018 pitkän linjan tuottajan Villen ja post punk- ja goottipiireissä vaikuttavan vokalistin Artun yhdistettyä voimansa. Yhteinen sävel löytyi nopeasti ja yhtye valmistelee parhaillaan keikkasettiä sekä ensimmäistä julkaisua. Yhtyeen ensimmäiset keikat tapahtuvat keväällä ja kesällä Lumous-festivaaleilla.

Suora linkki musiikkivideoon: https://youtu.be/yMubffh6r30
Kuuntele Soundcloudissa: https://soundcloud.com/aeronaut-v/into-two
Aeronaut V Facebookissa: https://www.facebook.com/AeronautV/

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Maailman suosituin t... KISS panttaa edellee... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova