Tuorein sisältö

Aquaman 2 on virallistettu, mutta sitä odotetaan tovi

27.02.2019 klo 22.30 | Luettu: 3086 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Viime vuoden viidenneksi isoin hitti ja viimeinen miljardin dollarin rajan ylittäjä Aquaman saa jatko-osan tai parikin, sillä puhetta on ollut myös itsenäisestä The Trench -kauhuelokuvasta, joka keskittyy Aquamanissa nähtyihin merihirviöihin. Aquaman 2 on saanut vihreää valoa virallisesti: se valmistuu 16. joulukuuta 2022, eli neljä vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen.

Pidentyneet kehitysajat lienevät puhtaasti myönteinen merkki siitä, että Warner Bros. yrittää nostaa tasoa. Wonder Womanin ja sen kesällä 2020 valmistuvan jatko-osan väliin jää kolme vuotta. Ero on iso verrattuna siihen, että Batman v Superman: Dawn of Justicen ja sen suoran jatko-osan Justice Leaguen väliin jäi puolitoista vuotta.

David Leslie Johnson-McGoldrick eli yksi alkuperäisistä kirjoittajista palkattiin mukaan jo aiemmin tänä vuonna. Jason Momoa ja muut olennaiset näyttelijät mitä luultavimmin jatkavat. Alkuperäinen ohjaaja James Wan on tällä hetkellä Aquaman 2:n ja The Trenchin tuottaja, eikä ole tiedossa, kuka ohjaa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Videonpätkä vahvista... Syöpää sairastanut r... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

28.02.2019 klo 06.39

Virhe, ykkönen oli noin 2/5.
lainaa
Enska

28.02.2019 klo 09.21

En katso koska Vincent Chase ei ole siinä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova