Tuorein sisältö

John Wick on tappanut enemmän kuin Jason Voorhees ja Michael Myers yhteensä

27.05.2019 klo 16.45 | Luettu: 2536 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

John Wick valmistautuu neljänteen elokuvaansa, joka debytoi toukokuussa 2021. Bloody Disgusting -sivuston summailun mukaan tämä "eläköitynyt palkkamurhaaja" on tappanut kolmessa elokuvassa 306 ihmistä. Yliluonnolliset sarjamurhaajat Jason Voorhees ja Michael Myers ovat tappaneet kahdestaan 297 ihmistä parissakymmenessä kauhuelokuvassa, joihin tiivistyy heidän aktiiviuransa. Wickin lajityyppi on toiminta, mutta hän on virallisestikin eräänlainen mörkö pahisten näkökulmasta.

Myös John Rambo voittaa Jasonin ja Michaelin 220 tapolla, mutta ei molempia yhtäaikaa. Wickin saavutusta korostaa se, että leffat sijoittuvat lyhyelle aikavälille.

Tällainen hölmöily on tietenkin ominaisuus ja olennaisin juttu on huippulahjakkaan stunttitiimin virittelemä toiminta. Leffoja ei tarvitse ottaa vakavasti, vaikka maailmalla on joukkoammuskeluja ja kaikkea. Mutta miten olisi sellainen vastakkainen mielipide, että sankari on yhtä hyvä kuin vastustajansa ja Wickin vastustajat ovat haukotuttavan yhdentekeviä siinä vaiheessa, kun yksittäinen leffa on kaatanut 60-120?


Lähde: Bloody Disgusting

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metallican Lars Ulri... Kiekkoleijonien MM-f... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Cubisti

28.05.2019 klo 17.23 1 tykkää tästä

Entäs Hot Shots 2? Sehän on kaikkien aikojen verisin elokuva?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.05.2019 klo 01.22

Kävi mielessä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova