Tuorein sisältö

What We Do in the Shadows -putki, osa 5: vampyyriorgiat ja Van Helsing -yllätys

30.05.2019 klo 22.40 | Luettu: 2450 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1: Jaksot 9 ja 10
The Orgy ja Ancestry


Vampyyrien seksijuhlat ovat sama asia kuin roolipelinörttien vastaavat. Toki nörtitkin sikiävät, ja on uskottavaa, että 500-vuotiaat suhtautuvat asiaan rutiinilla, jos nihkeästi. On kiehtovaa, että vampyyrit himoitsevat neitsyitä aidosti, eivätkä kulttuurivääristymien kautta: objektiivinen totuus on se, että läski gamer-äijä on neitsyenä kuin 35-vuotiasta viskiä. Luulisi kuitenkin, että sarja saisi orgioista irti enemmän. Alireagoiminen niihin ja mm. aiempaan julkkisparaatiin ovat lakonista huumoria, mutta parhaimmillaan sarja osaa heittää jotakin siihen perään.

Myös kauden päätösjakso on keskinkertainen komediana, mutta jatkumoa terävöittämällä se jättää toiveikkaaksi. Orgiajaksossa Laszlo vaahtosi salaisesta menneisyydestään pornotähtenä, ja peruskoulun matikalla laskettuna on erikoista, että hän on ollut naimisissa satoja vuosia ja viimeinen filmi tuli tehtyä 1990-luvulla. Nadja ei nalkuta pienistä, mutta hänellä on yhä oma salainen ihastuksensa. Juonelle saadaan myönteinen ratkaisu avioliiton instituutiota ajatellen.

Selkein kriisi on ollut Guillermo-kätyrin kasvava tyytymättömyys, joten rohkenin vaatia huipennusta. Geneettisen testin mukaan Guillermo on 95-prosenttisesti stereotyyppinen meksikolainen ja 5-prosenttisesti hollantilainen... Van Helsing. Kun isäntä käy typeryyttään savuamassa kirkossa, hänen sammuttamisensa pyhällä vedellä ei tunnu rehelliseltä mokalta enää Guillermostakaan - joten tämähän oli kausi!

Keskiarvo näille jaksoille:


Keskiarvo 10 jakson jälkeen:


< Osa 4 --- Kausi 2 >

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Seuraava 80-luvun po... Dark Crystal on yhä ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova