Tuorein sisältö

You want to play a game, matefaka?! Samuel L. Jackson liittyi Saw-saagaan

08.07.2019 klo 21.57 | Luettu: 1981 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Seuraava Saw-elokuva on Chris Rockin lempilapsi. Hän esitteli studiolle uuden idean yksityiskohtineen ja studio innostui heti. Hän tuottaa ja näyttelee poliisia, joka tutkii kaameita murhia. Ensi-ilta on syksyllä 2020.

Pääpiirtein projekti kuulostaa siltä, kuin tekoäly olisi keksinyt koko jutun salattujen algoritmien avulla. Elokuva on jotakin uutta ja jännittävää, mutta se kunnioittaa alkuperäisiä elokuvia. Stand-up-koomikkona tunnettu Rock tahtoo tehdä vastaavan vaikutuksen kuin esikuvansa Eddie Murphy kyttäkomedialla 48 tuntia, mutta elokuva ei ole komedia. Osien 2-4 ohjaaja Darren Lynn Bousman palaa hommiin.

Uusimpana käänteenä mukaan on liittynyt Samuel L. Jackson. Hän näyttelee Rockin hahmon isää. Saw-elokuvat kertovat yliluonnollisen nerokkaasta juonittelijasta, jollaista Jackson näytteli itse Unbreakable-trilogiassa. Faniteoriat kävisivät kuumina, ellei Jackson olisi jokapaikanhöylä, joka vitsaili juuri omista Star Wars -elokuvistaan Spider-Man-elokuvassa vaikuttaen yhä Shaftilta.


Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ruisrock, vielä kerr... Bruce Willisin 25-vu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova