Mindhunter 2-1: David Fincher. Sarjamurhaajia.

Uutisiin pääsevät pyssyjä ja pommeja käyttävät hullut, ja puukolla heilujatkin yrittävät nykyään osua moneen. Rehelliset, motivoituneet sarjamurhaajat, jotka tappavat yhden parin vuoden välein ja raiskaavat irtopään, muuttuivat kauhufantasiasta (Seitsemän) voimafantasiaksi (Dexter) ja sitten ehkä nostalgiaksi (otsikkoni). Siksi Mindhunter meni asian alkuun: 70-luvulle, jolloin FBI vakiinnutti sanan "sarjamurhaaja" ja yritti ymmärtää ihmistyyppiä.

Toisen kauden aloittava jakso on viides, jonka tuottaja David Fincher ohjaa itse. Olin huomaavinani tasoeroja mestarin ja muiden työssä, mutta nyt tuumin vain, että muistan melkoisesti kahden vuoden tauosta huolimatta ja haihtuneesta en piittaa. Jämäkkä, luotettava, pihagrilliä käyttävä agentti Tench ja lajityyppiin sopiva, psykopaatteja liiankin hyvin ymmärtävä "Sherlock Holmes" eli agentti Holden jatkavat hommia, heistä kenties tykkäävän uuden pomon alaisuudessa - kun tilttaileva Holden on vapautunut sairaalasta. Uusi pomo tahtoo Holdenin tilttailevan hallitusti. Hmm?

Jakso ei ole ns. elämyksellinen. Kravattipellet puhuvat. Tämä on terävä jakso, jolla oli huomioni, vaikkei ole kohtausta, jota ylistän persoonalliseksi. Holdenin mielenhäiriöiden matemaattinen käsittely lähentelee moista. Yhteisymmärryksen taustalla kytee potentiaalisia konflikteja. Myöhemmin tavattava Charles Manson mainitaan ja psykot olivat hyytäviä 1. kaudella. Tämä on Netflixin harvoja aikuisten sarjoja, tai: analysoi sitä, miksi lupaus väkivallasta puhumisesta sähköistää "aikuisen".

Holden tilttaa, kun vanha pomo sanoo suorat sanat. Epävakautta alustettiin viimeksi ja nyt se on isoin kysymysmerkki.


Keskiarvo 11 jakson jälkeen:


< 1. kauden arvostelu --- Jakso 2-2 >

Katsottu: Netflix