Dark Crystal 1-5: tällaista toimintaa, kauhua ja ystävyyttä on turha etsiä mistään, missä on ihmisiä

Ääninäyttelijä Simon Pegg on ilmiö kamariherrapuluna, joka sanoo mmmmmmm. Roisto alkaa nousta uudelle tasolle, kun simppeli juoni onnistui ja hän pääsee kähisemään vangilleen perusteet siitä, kuinka pahuus on mielipidekysymys (pahisten mielestä). Vanki, eli virallinen "samaistuttava" perusjamppa, jota näyttelisi joku Finn Wolfhard, jos ihmisiä jaksaisi katsoa, uskoo hölynpölyä, joten häntäkin on pykälää kiinnostavampi seurata.

Se ei tullut tyhjästä, kun toivoin myyrän ja tonttukeijun romanssia, mutta ehkä aloin vasta sitten uskoa itseäni. Myyrä kutsuu tonttua kauniiksi ja sössöttää pelkäävänsä hänen puolestaan. Tonttu kehaisee, että myyrä on jo paladiini, joksi myyrä tähtää. Herkempää kuin elämä! Kuulin tänään kolmen välikäden kautta elämään kuuluvia uutisia ihmisistä. Olin aikani mietteliäs ja alakuloinen, mutta: pari tuntia ennen uutista nyyhkin, koska tämän sarjan nuket tsemppaavat toisiaan ja tahtovat olla yhteisellä matkalla ja harrastaa telepaattista kommunismia. Olisinpa syntynyt kuivaneen paskan näköiseksi myyräksi nukkekotiin. Vain puolet meni oikein.

Höhöttävä petolintu juo kertaalleen kuolleen tontun sielun rippeet, tai jotakin. Lajitoverit lipovat nokkaa valmistautuessaan mehustamaan urheimmat eli aromikkaimmat tontut. Ei ole syytä arvostella tätä lasten sarjana. Ei lapsia enää edes tehdä. Yksi mieleen muistuva teos on Kuka pelkää noitia. Lasten kauhu on hyytävämpää kuin aikuisten kauhu tilanteissa, joissa teoksen persoonallisuus auttaa luomaan epätasapainon, keskimääräisen kauhun vain mukaillessa kliseitä. Taas myös toimintakohtaus - perusjampan pelastus vaunuista - tekee todellisen vaikutuksen, koska ei ole ilmeistä, miten mikäkin on tehty.


Keskiarvo 5 jakson jälkeen:


< Jakso 1-4 --- Jakso 1-6 >

Katsottu: Netflix