Tuorein sisältö

Oscarin väärti päivä ei suostu päättymään: Training Day saa esiosan

11.10.2019 klo 15.24 | Luettu: 1394 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Denzel Washington nappasi Oscarin jännärillä Training Day ja Ethan Hawke oli ehdokkaana. Leffa kertoo päivästä, jonka aikana korruptoitunut kyttä yrittää opettaa nuoremman kytän tavoille.

Leffa ei ollut erityisen iso hitti, mutta brändi on tärkeä omistajilleen. Puhetta oli aikanaan Hawken tähdittämästä jatko-osasta. Pari vuotta sitten tehtiin tv-sarja, joka jäi yhden kauden mittaiseksi pitkälti siksi, että pääosanesittäjä Bill Paxton kuoli pian ensi-illan jälkeen.

Nyt kehitteillä on esiosaelokuva. Sisäpiiriläisten mukaan se käsittelee Los Angelesin mellakoita, jotka ottivat tapahtuakseen vuonna 1992, kun poliisit pahoinpitelivät afroamerikkalaisen Rodney Kingin ja valkoihoinen valamiehistö vapautti poliisit syytteistä.

Elokuvan suuntaa saa arvailla. Lienee todennäköistä, että Washingtonin hahmosta nähdään nuorempi versio. Nykyään on mahdollista, että Washington näyttelee nuorempaa versiota itse, mutta temppu tekisi elokuvasta kalliin.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Svart Recordsin uusi... Käärme puree Netflix... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova